Tapahtumat

- - - -

Tiedot tulossa olevista tapahtumista löydät otsikkolistan kohtia klikkaamalla. Syksyn 2018 ohjelma löytyy jäsenkirjeen muodossa tästä. Kuvat menneistä tapahtumista sekä vanhat kevät-ja syysohjelmat löytyvät  Galleria-osiosta. Tuoreimpien tapahtumien kuva-albumeihin pääset suoraan tältä sivulta.

- - - -

Jouluretki 13.12.

Jouluretkemme suuntautui tänä vuonna itäiselle Uudellemaalle. Bussi vei meidät ensin Porvooseen, joka on maamme vanhimpia kaupunkeja. Se on perustettu vuonna 1380, tosin joidenkin lähteiden mukaan jo 1346.

Porvoossa vierailimme 1800-luvun julkkiksen, kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin ja hänen vaimonsa Fredrikan kodissa. Suurelle osalle meistä tämä maan vanhin kotimuseo oli tuttu ennestään.

Runebergit asuivat neljännesvuosisadan tuohon aikaan kovin hulppeassa, 300-neliöisessä talossa uudessa empirekaupunginosassa. Kun Runeberg kuoli vuonna 1877 ja vaimo kaksi vuotta myöhemmin, valtio osti talon irtaimistoineen. Museona se avattiin 1882.

Talo on kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Siellä on perheen huonekaluja, mm. häälahjaksi saatu biedermeiertyylinen salin kalusto, taideteoksia, kirjeenvaihtoa, metsästysaseita, astioita ja viherkasveja. Fredrika Runeberg oli todellinen viherpeukalo ja ensimmäisiä suurten huonekasvien kasvattajia. Hänen pistokkaistaan versoneita kasveja kukoistaa yhä talossa.

Saimme kuulla 1800-luvun tavoista viettää joulua. Joulun valmistelu alkoi tuohon aikaan jo syksyllä. Makkaroita tehtiin, kalaa kuivattiin lipeäkalaa varten, kynttilöitä valettiin. Jouluoluet oli tapana panna Annan  päivänä 9. joulukuuta. Kaikki vaatteet pestiin, silitettiin ja liinavaatteet mankeloitiin. Oljet levitettiin permannolle.

Talon salia juhlisti silloin ja juhlistaa yhä joulukuusi koristeinaan valkoiset silkkinauhat ja kynttilät. Kuusen juurella odottivat lahjariimein varustetut paketit.

Runebergien varsinaiseen joulupöytään kuului tuttuja herkkuja: porkkana- ja lanttulaatikoita, piparkakkuja ja riisipuuroa.

Fredrika Runebergin joulun lempikukkia olivat hyasintit. Kuukautta ennen joulua hän myös leikkasi syreeninoksia maljakkoon, jonka veteen hän laittoi hiiltä ja sokeria. Kukat puhkesivat jouluksi.

Joulutunnelmaa Runebergin Jouluillan mukaan:

”Koht’ ilo ilmaist on, pyhä tullut on tuonne jo pirttiin,

huolet loukkoon luotu ja pantu jo työpuku arkkuun,

oljet on permannolla, ja kirkkaat kynttilät loistaa.

Joulu jos ois nyt myös salin uljaan kruunujen alla,

vain kuten ennen ain’ ilo raikuis, laulu ja leikit!”

Museosta matkasimme lounaalle Askolan Särkijärvelle Prestbackan kartanoon. Joulupöytä oli perinteinen ja erittäin onnistunut.

Saimme kuulla myös alueen historiasta. Ensimmäiset kirjalliset tiedot Prestbackasta  ovat 1540-luvulta. Nimen alkuperä ei sen sijaan ole tiedossa.

Kartano on tiettävästi 1840-luvulta ja se on entinen ratsutila. Se jäi tyhjilleen 1925. Se suojeltiin 1989 ja on nykyisin yksityisomistuksessa. Rakennuksen ulkoasu ja empiren ajalle tyypilliset sisätilat ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Itäinen siipirakennus on tätä nykyä tilan päärakennus.  Tila on viljatila, ja vanhassa kartanossa pyöritetään pitopalvelua.

Paluumatkalle järjestyi mieluinen yllätys, poikkeaminen Brunbergin tehtaanmyymälään. Kassit täynnä herkkuja jatkoimme vielä toviksi Porvoon keskustaan, joka jouluvaloineen on kuin joulupostikortista. ET

MPKK, Santahamina, maamme 15. yliopisto
29.11.2018

Suomalainen upseerikoulutus alkoi jo v. 1779. Se aloitettiin oikeastaan Kuopiossa, mutta siirtyi sitten seuraavana vuonna Rantasalmen Haapaniemeen. Ensi vuonna upseerikoulutusta on maassamme annettu jo 240 vuotta. Haapaniemessä koulutettiin myös alkuaikoina topografikuntaa, joka kouli oppilaitaan mittaustehtäviin (mm. Struven ketjun mittauksiin). Täältä koulutus siirtyi Haminaan v. 1812 ja näin sai alkunsa Suomen kadettikoulu. Venäläistämisaikana tämä koulutus lakkautettiin.

Itsenäistymisen jälkeen Suomen upseerikoulutus jakautui aina vuoteen 1992 asti kolmeen kouluun: peruskoulutuksen antaneeseen Kadettikouluun (per. 1919), yleisesikuntaupseerin koulutuksen antaneeseen Sotakorkeakouluun (per. 1924) ja esiupseeri- sekä jatkokoulutusta antaneeseen Taistelukouluun (per. 1927). Kaikki nämä koulut yhdistettiin vuoden 1993 alusta Maanpuolustuskorkeakouluksi, yhdeksi suureksi korkeakoulutason upseerikoulutusta antavaksi oppilaitokseksi.

Akateemisen koulutuksen tarkoituksena on tuottaa sotatieteen kandidaatteja, maistereita ja tohtoreita. Ainelaitoksia ovat sotataidon laitos, sotatekniikan laitos, kielikeskus sekä johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Tähän mennessä väitelleitä tohtoreita on noin 50 ja tavoitteena on 2-5 väitöskirjaa joka vuosi.

Maanpuolustuskorkeakouluun kuuluvan Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen kursseilla koulutetaan vuosittain useita satoja ulkomaalaisia niin Euroopasta kuin Afrikan maista. Suomalaisia upseeriopiskelijoita opiskelee jatkotutkintoon edelleen myös ulkomailla mm. Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Ranskassa. Kansainvälisyys on upseerien opiskelussa ollut pitkään tapana, sillä olivathan mm. viime sotien aikaiset kenraali A.F. Airo ja eversti Aladár Paasonen opiskelleet Ranskassa. Myös Neuvoliiton aikaan opiskeltiin Frunzen sotilasakatemiassa Moskovassa.

Maanpuolustuskorkeakoulun yliopistollinen kirjasto sijaitsee vuonna 2015 valmistuneessa Santahamina-talossa (Pöyryn suunnittelema). Se on yleinen kirjasto, jonne pääsevät myös siviilit. Tarkemmat ohjeet kirjastoon saapumisesta ja lupa-asioista löytyy Maanpuolustuskorkeakoulun internetsivuilta.

Santahamina on vanha Helsingin syväsatama, joka 1820-luvulla otettiin sotilaskäyttöön. Hevossalmi erottaa saaren Laajasalosta. Sen länsipuolella sijaitsevat Kuninkaansaari, Vallisaari ja Suomenlinnan saaret, jotka kaikki ovat vuosisatojen aikana olleet eri pituisia jaksoja puolustusvoimien käytössä.

Santahaminassa on pitkään olut ihmistoimintaa, sillä siellä on runsaasti erilaisia muinaismuistoja.

Lentokenttä sijaitsi runsaat 100 v. sitten saaren keskiosassa (”Sahara”). Kiitoradan paikka on helposti nähtävissä saaren karttaa tarkastelemalla. Rakennuksia saarella on aina ollut paljon ja nytkin siellä on monen kerrostuman tuotteita. Venäläiset rakensivat aikoinaan erilaisia tiloja sotilaskäyttöön: kasarmi, ammusvarasto, sauna, ruutikellari, elintarvikekellari, vihannestarha, kivitalo, ampumarata, talli, laituri, ilmalaivatelakka, käymälä, keittiö, korsu, miina-asema, puuvaja, sairaala jne.

Arkkitehtuuria on eri aikakausilta. Vuoden 1940 Helsingin olympialaisia varten rakennettiin jo hyvissä ajoin 1930-luvulla muutamia rakennuksia kisakylän käyttöön. Arkkitehti oli Olavi Sortta. Funkisrakennusten koristeluun on käytetty niin leijona- kuin kypäräaiheita. Olympialaiset siirtyivät sattuneesta syystä vuoteen 1952.

Suomalaisia v. 1918 vankileireillä eri syistä menehtyneitä on haudattu ainakin 1400 henkilöä Santahaminaan, mutta jo aiemmin on myös kymmeniä venäläisiä Krimin sodan (1853-56) aikaisia vainajia. Heille on rakennusten keskelle pystytetty pyramidin muotoinen muistomerkki.

Maanpuolustuskorkeakoulun pääovien edessä seisovat tykit kertovat osaltaan tarinaa suomalaisesta historiasta. Nämä kaksi jo eläköitynyttä tykkiä on tarkkaan suunnattu Helsingin keskustassa sijaitsevan ravintolan baaritiskille, jossa liittoutuneiden valvontakomissio vuosina 1944-1947 vietti aikaansa.

Saarelle on sijoitettu myös Kaartin jääkärirykmentti.

Takselaiset oppivat paljon tässä retkikohteessa. Lopuksi syötiin maittava lounas MPKK:n ruokalassa, jossa ”ruoka hyvää ja riittoisasti, järjestys moitteeton”.

Erittäin asiantuntevana oppaana ja tietolähteenä kierroksellamme toimi kapt. Riku Rosti.

IN

Suomen Luonnonsuojeluliitto 8.8.2018

Liiton työtä esitteli toiminnanjohtaja Päivi Lundvall. Liiton toiminta perustuu pääasiassa vapaaehtoisuuteen, mutta on liitolla nykyään palkattua henkilökuntaakin. Liitto on toiminut jo 80 v. Liitto siis perustettiin jo ennen viime sotia. Liiton jäsenmäärä on nykyään noin 30 000. Varansa toiminta saa jäsenmaksuista, mutta myös valtiolta, yrityksiltä ja yksityisiltä kansalaisilta.

Aluetoimintaa hoitavat luonnonsuojelupiirit, jotka edelleen ponnistavat luonnonsuojeluyhdistysten toiminnasta. Espoon alueella toimii esim. ESPYY (Espoon ympäristöyhdistys ry). Se toimii Espoossa mm. keräämällä luontotietoa ja tekemällä suojelualoitteita kaupungin suuntaan, edistämällä uhanalaisten lajien suojelua ja puolustamalla esim. liito-oravien elinalueiden suojelua ja puolustamalla kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa oman lähiluontonsa säilyttämiseen.

Liiton pyrkimys on vaikuttaa maamme ympäristön- ja luonnonsuojelupolitiikkaan niin hankkeilla, kampanjoilla kuin tiedotuksella. Nykymaailmassa tekemistä riittää niin ilmastomuutoksen, luonnon monimuotoisuuden kuin ympäristöpolitiikankin saroilla.

Liiton logossa on tunnuseläin, norppa ja sen julkaisema lehti on nimeltään Suomen Luonto. IN

WWF ja Living Planet 2018-raportti 22.11.2018

Liisa Rohweder, pääsihteeri, WWF-Suomi

Kansainvälinen Maailman Luonnon Säätiö (WWF) levisi Suomen syksyllä 1972. Säätiö poikkeaa esim. siinä Suomen Luonnonsuojeluliitosta, että sillä ei ole piiri- tai paikallisorganisaatiota.

WWF on heti alusta alkaen pyrkinyt elvyttämään ja suojelemaan uhanalaisia lajeja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Eräs maailmanlaajuisen lajisuojelun symboli on Säätiön logossa oleva jättiläispanda. Sen lisäksi on tiikerin suojelu ollut aina kärkisijoilla. Ähtärin eläintarhaan lainattujen/vuokrattujen jättiläispandojen kanssa WWF:llä ei ole mitään tekemistä.

Suomalaisia uhanalaisia ja harvinaisia lajeja WWF alkoi suojella perustamalla omat työryhmänsä mm. metsäpeuralle, saimaannorpalle, merikotkalle, kiljuhanhelle, muuttohaukalle jne. Maan parhaat asiantuntijat kerättiin näiden lajien työryhmiin tekemään ensin suojelusuunnitelmaa ja sitten toimiin. Tuloksiakin on saavutettu: merikotkien parimäärä ja poikastuotto ovat monisatakertaistuneet, saimaannorppien yksilömäärä on kohonnut kymmenistä satoihin jne.

WWF:n tapana on tuottaa myös maailmanlaajuisia raportteja luonnon ja ympäristön tilasta. Nyt esitelty Living Planet 2018 selvittää maapallon luonnonvaraisten selkärankaislajien tilaa. Kohteena on 4005 eläinlajin ja yli 16000 populaation seurantatiedot eri puolilla maapalloa. Raportti julkaistaan joka toinen vuosi herättämään niin päättäjiä kuin tavallisia kansalaisia hätähuutona luonnonvaraisten lajien ja niiden monimuotoisuuden säilymiseksi.

Tuloksena on hälyttävä tieto siitä, että menossa on ennen näkemätön sukuputtoaalto. Mainitut luonnonpopulaatiot ovat pienentyneet v. 1970 jälkeen Etelä- ja Keski-Amerkikassa hurjat 89 %. Sama suuntaus on vallalla myös muilla mantereilla tuona ajanjaksona: Australia, Intia ja Taka-Intia – 64 %, Keski- ja Etelä-Afrikka – 56 % ja Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Afrikka – 31 %.

Merkittävät tekijät populaatioiden vähenemiseen ovat ihmisperäisiä: metsien ja muiden luonnonympäristöjen raivaus viljelykäyttöön ja laitumiksi. Ylikulutus ja maankäytön muutokset selittää eläinten vähenemisestä kaksikolmasosaa. Lisävaikuttajina ovat ilmastonmuutos, saastuminen ja vieraslajit tauteineen.

Eläinten suojelu tuottaa edelleenkin tulosta, vaikka siltä ei välttämättä näytä. Vapaaehtoisen toiminnan lisäksi tarvitsemme hallinnollisia toimia, seurantaa, valvontaa, koulutusta ja oppimista. Monimuotoisuus on luonnollinen asia ympäristössämme. Tarvitsemme tieteellistä tutkimusta ja työtä tulosten saamiseksi ja niiden popularisoimiseksi. Suojelualueet ovat yksi tavoista hidastaa monimuotoisuuden katoamista, mutta se ei yksin riitä.  

Tulisi aina voida vaikuttaa myös uusien hallitusten ohjelmaan. Arjen kulutuksessa kaikki voivat vaikuttaa ympäristöönsä asumisessa, tarkassa ruuan valmistuksessa ilman hävikkiä sekä jokapäiväisessä liikkumisessa.

Kestävän kehityksen kannalta yrityksiin tulisi ympätä kiertotalous ja resurssiviisaus. Tärkeätä olisi myös päästä eroon hiilestä. Myös muoviin tullaan kiinnittämään lisääntyvässä määrin huomiota, koska viime aikojen havainnot nk. mikromuovien hiipiminen eliöihin, jopa ihmisiin, tulisi saada loppumaan.

Ajankohtaisena kotimaan hankkeena on mm. kalojen kutualueiden suojelu mm. lopettamalla pieniä tippavoimaloita, selvittämällä tierumpujen aiheuttamat esteet kalojen nousulle puroissa ja näiden esteiden poistaminen ( https://wwf.fi/alueet/suomi/virtavedet/ ). Suomalaisessa kalakaupassa on jo hyvin edistytty siinä, että uhanalaisia kalalajeja ei ole kaupan (https://wwf.fi/kalaopas/ ). IN

Finlandiatalo ja Alvar Aallon kotitalo 5.11.

Marraskuisen retkemme teemana oli maailmankuulu arkkitehtimme Alvar Aalto sekä muutama hänen luomuksensa. Pääsimme tutustumaan hänen merkittävimpään mestariteokseensa upeaan Finlandiataloon sekä hänen Munkkiniemessä sijaitsevaan kotitaloonsa, molempiin oppaiden esitteleminä.

Ennen kierrosta Finlandiatalossa kuulimme Aallon laatimasta Helsingin keskustasuunnitelmasta vuodelta 1962. Vuonna 1959 Aalto oli saanut Helsingin kaupunginhallitukselta tehtäväksi laatia suunnitelma Kamppi-Töölöönlahden alueelle. Aallon suunnitelmassa Helsingin pääsisääntuloväylä olisi sijoitettu nykyisen rautatien kohdalle. Autojen oli tarkoitus kulkea samaa reittiä raiteiden yläpuolella keskustaan. Tältä väylältä olisi avautunut näkymä Töölönlahden yli useiden kulttuurirakennusten rivistöön, joiden valkoisten julkisivujen oli tarkoitus peilautua veden pintaan, venetsialaisten palatsien tapaan. Olihan Alvar Aalto tunnetusti suuri italialaisen taiteen ja kuttuurin ihailija. Tästä suunnitelmasta toteutettiin kuitenkin vain pieni osa: Finlandiatalon päärakennus 1971, kongressisiipi 1975 ja laajennusosa Veranda 2011 (arkkitehtina Jyrki Iso-Aho). Pääsimme esittelykierroksella tutustumaan suureen, tunnelmalliseen 1700- aikkaiseen Finlandia-saliin, Kamarimusiikkisaliin, joka on nykyään nimeltään Helsinki-sali (340 paikkaa) ja avaraan, valoisaan Finlandiasalin lämpiöön eli Piazzaan, josta avautuu hieno näkymä Töölönlahdelle. Sokerina pohjalla pääsimme vierailemaan Presidentin aitioon ja sen kauniiseen monioviseen lämpiöön, josta yhdestä ovesta oli pääsy itse aitioon, toisesta lavalle, kolmannesta keittiöön ja yhdestä ulos sekä yhdestä Piazzalle.

Finlandiatalossa on myös arvokasta taidetta, josta ehdimme nähdä Laila Pullisen Ajatus-reliefin (presidentti Kekkosen 75-vuotislahja), Birger Kaipiaisen Joutsen-taideteoksen ja ETYKin 30-vuotismuistolaatan. Päähuomion vei kuitenkin itse talon moderni arkkitehtuuri, epäsymmetriset tilat kuten suuri auditorio puurima-elementteineen ja avara aulatila, jolla ei ole selvää muotoa. Ihailimme monia Aallolle tyypillisiä yksityiskohtia ja luonnon materiaaleja, ennen kaikkea italialaista valkoista siniviiruista Carrara-marmoria sekä ulko- että sisäpinnoissa. Ja eipä ole ennen nähty ovea, jonka pinta oli päällystetty hevosen jouhilla. Yksityiskohtien toteutus on Finlandiatalossa ainutlaatuista.

 Retkemme toisena kohteena oli Villa Aalto eli Alvar Aallon kotitalo Munkkiniemessä. Aalto oli ihastunut Munkkiniemeen jo aikaisemminkin, ja vuonna 1934 Aino ja Alvar Aalto hankkivat tontin Munkkiniemestä, ympäristöstä, joka oli vielä lähes luonnonvarainen, ja suunnittelivat sinne talon. Talo rakennettiin perheen kodiksi sekä arkkitehtitoimistoksi. Se valmistui vuonna 1936, ja Alvar Aalto asui siinä noin 40 vuotta elämänsä loppuun asti vuoteen 1976. Tämän jälkeen hänen toinen vaimonsa Elissa Aalto asui talossa kuolemaansa saakka, vuoteen 1994. Elissa Aalto johti Alvar Aallon kuoleman jälkeen edelleen arkkitehtitoimistoa noin 18 vuoden ajan, tosin jo vuonna 1955 valmistuneessa uudessa toimistorakennuksessa lähistöllä Munkkiniemessä. Kotitalon rakennus suojeltiin lailla 1982, ja se peruskorjattiin 2000-luvun alussa sekä sisältä että ulkoa opetusministeriön ja Helsingin kaupungin tuella.
Oppaamme valotti Alvar Aallon taustaa ja elämää hyvin elävästi. Alvar Aalto syntyi Kuortaneella. Alvarin maanmittari-isän valkoinen työpöytä oli jo lapsena kiinnostanut poikaa suuresti. Pöytä ehkä osaltaan vaikutti Alvarin uravalintaankin. Aalto asui ja työskenteli usealla paikkakunnalla Suomessa, mm Alajärvellä, Jyväskylässsä, Turussa ja Helsingissä. Hänellä oli kaksi lasta ensimmäisen vaimonsa Aino Aallon kanssa. Aino Aalto oli myös tunnettu arkkitehti. He työskentelivät yhdessä ja olivat perustamassa Artekia vuonna 1935. Aino Aalto kuoli syöpään vuonna 1944.

Talon julkisivu on vaatimattoman pelkistetty ja suljettu. Ulko-ovessa ei ole edes kahvaa. Se tuntuu suojaavan yksityisyyttä sekä intiimiä kotia. Talossa on yhteensä 283 neliötä kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on ateljee ja toimisto sekä pieni, todennäköisesti sihteerin toimitila sekä perheen käytössä olleet viihtyisä olohuone flyygeleineen ja sohvaryhmineen sekä ruokasali ja keittiö. Yläkerta oli pyhitetty perheen käyttöön. Siellä on pieni oleskelutila, neljä makuuhuonetta ja etelään avautuva suuri terassi. Rakennuksessa on neljä tiilitakkaa. Talo on kalustettu melkein yksinomaan Aaltojen suunnittelemilla huonekaluilla ja valaisimilla. Yllättävänä erikoisuutena oli kuitenkin Italiasta häämatkalta tuodut kolme muusta tyylistä poikkeavaa ruokapöydän renesanssituolia. Talo jäi mieleen kodikkaana ja harmonisena kokonaisuutena, Aallolle tyypillisine yksityiskohtineen kuten puisine säleikköineen ja rimoituksineen, tuttuine tekstiileineen ja valaisimineen sekä kaislatapetteineen. Talon yksinkertaiset, luonnolliset materiaalit luovat rauhallisen tilan, jonka värimaailma on erittäin hillitty. Ateljeessa saattoi helposti kuvitella mestariarkkitehtimme ahertamassa ikkunanurkkauksessa työpöytänsä ääressä, jossa on edelleen levitettyinä muutamia arkkitehtonisia luonnoksia viivottimien ja muiden työvälineiden kanssa. 
Lounaan nautimme Cafe Torpanrannassa, joka sijaitsee mahtavalla paikalla Munkkiniemen rannassa Kalastajantorpan lähellä. MN

Syyskokous 25.10.

Ennen Tapiolan kansallisten senioreiden syyskokousta Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula esitelmöi Espoosta nyt ja tulevaisuudessa.

Markkula, joka toimii myös Euroopan alueiden komitean 1.  varapuheenjohtajana, kertoi Espoon asemasta maailmalla.

Espoo nimettiin toissa vuonna Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi taloudellisesti, sosiokulttuurisesti ja ekologisesti. Tänä vuonna Espoo voitti kansainvälisen Maailman älykkäin yhteisö -kilpailun. Uusin saavutus on se, että YK kutsui Espoon 25 kaupungin joukkoon toteuttamaan kestävän kehityksen ydintavoitteita.

”Se asettaa myös velvoitteita. Polttavimpia haasteita on ilmastonmuutos.”

Espoo on edelläkävijä, ja sen Markkula katsoi johtuvan luonnon, turvallisuuden ja yhteisöllisyyden arvostamisesta sekä siitä, että Espoo on mitä suurimmassa määrin koulujen, oppimisen ja innovaatioiden kaupunki.

Espoo on viiden kaupunkikeskuksen verkosto, ja  jokaista keskusta on Markkulan mukaan kehitettävä ajallaan.

Metroa hän kertoi vastustaneensa vuosikymmeniä. Nyt metroa on käytetty hyväksi. ”Ei Tapiolankaan uudistamista olisi muuten aloitettu.”

Kyselyosuudessa esille nousivat erityisesti teatterin ja Tapiolan uimahallin tulevaisuus. ET

SYYSKOKOUKSEN 2018 SATOA: HYVÄKSYTYT VUODEN 2019 TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA, JATKO JUHA ERKAMAN PUHEENJOHTAJAKAUDELLE

Syyskokouksen aluksi puheenjohtaja Juha Erkama jakoi hallituksen myöntämät pronssiset ansiomerkit seuraaville: Solveig Aitti, Ritva Backlund, Merja Lehtokangas, Ester Lehtoaro, Anna-Liisa Lohikoski, Marja Nokelainen, Ismo Nuuja, Onerva Routto, Pekka Toivonen ja Elsa Tuppurainen.

Syyskokouksen puheenjohtajan Ritva Pihlajaniemen johdolla kokous sujui mallikkaasti. Sihteerinä toimi Eeva Kivilaakso. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kirsti Tikka ja Leena Välimäki.

 Asioiden esittelijät, Taksen puheenjohtaja Juha Erkama ja taloudenhoitaja Seija Räisänen, osasivat esitellä eri kohdat niin sujuvasti, että päätökset syntyvät helposti. Taloussuunnitelma ja toimintasuunnitelma 2019 hyväksyttiin. Ilahduttavasti taloussuunnitelmasta esitettiin kysymyksiä. Toimintasuunnitelmasta otettiin esille uusi golfkerhomme. Tuntui hyvältä, että jäsenistö on kiinnostunut yhdistyksen asioista. 

Vuoden 2019 puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Juha Erkama. Hallitukseen valittiin Solveig Aitti, Eeva Kivilaakso, Merja Lehtokangas, Ismo Nuuja, Seija Räisänen, Pekka Toivonen ja Elsa Tuppurainen. Hallitus voi lisäksi avukseen valita toimihenkilöitä. Näiksi ovat jo lupautuneet Marja Nokelainen, Leena Tuohiniemi ja Ritva Vilén-Kinnunen.

Vuoden 2019 toiminnantarkastajiksi valittiin aiemminkin tehtävän hienosti hoitaneet Ritva Pihlajaniemi ja Onerva Routto sekä varalle Ester Lehtoaro ja Kirsti Tikka.

Kokouksen jälkeen Antero Hänninen esitti musiikillisen kuvakoosteen Taksen Alsacen matkasta. Valokuvat olivat niin kauniita, että moni huokaisi ihastuksesta. Oi, jospa oisin saanut olla mukana. EK

Jihadismi ja terrorismi: Atte Kaleva,  11.10.

Entinen upseeri, nykyinen poliitikko, jihadismitutkija Atte Kaleva valotti torstaikahveilla kuulijoille jihadistisen ideologian historiaa, kehitystä ja nykytilaa.  Kalevan Jihad ja terrori -kirja julkaistiin viime maaliskuussa.

”Jihadismi ja sen myötä terrorismi on rantautunut Suomeen ja on nykyisin valitettavasti osa meidän elämäämme”, hän totesi.

Kaleva kävi läpi muslimimaailman historiaa 1900-luvun loppupuoliskolta näihin päiviin selittääkseen jihadismin taustaa. Hän avasi käsitteitä, kuten umma (muslimiyhteisö) ja jihad (kilvoittelu, taistelu demoneita vastaan ja taistelu ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan). 

”Ajattelu lähtee aivan eri lähtökohdista kuin meillä. Muslimeille politiikka on uskontoa ja päinvastoin. Eroa ei nähdä.”

Maailman noin 1,6 miljardista muslimista sunneja on 88 ja shiioja 11 prosenttia. Sunnalaiset seuraavat Koraanin lisäksi kaikessa profeetta Muhammedia, jopa elämätapaa myöten.

Sunnalaisuuden yksi alahaara on fundamentalistinen salafismi. Sen väkivaltaa korostavaa haaraa kutsutaan jihadismiksi. Jihadistit pitävät vihollisinaan siionisteja, ristiretkeläisiä ja uskosta luopuneita. Harhautuneista shiiat ovat heidän mielestään kaikkein pahimpia.

Klassinen jihad on paikallista ja puolustavaa. Globaali jihad sisältää maailmanlaajuiset hyökkäykset.

Moderni salafismi on Kalevan mukaan eräänlaista lähetystyötä. Hairahtuneita haetaan takaisin oikeaan islamiin. Äkäisintä haaraa ovat edustaneet Al-Qaida ja Isis. Al-Qaidan jäsenet kokevat olevansa ensisijaisesti muslimeita ja tärkein motiivi on uskonnollinen. Isis ei ole lähtökohdissaan yhtä selvä.

Isiksen kalifaatin kukistumisen jälkeinen jihad-liike elää nyt ideologisen sirpaloitumisen aikaa.

Kun Isiksen taistelijoiden tie Turkin kautta Lähi-itään katkesi, heitä kehotettiin pysymään siellä missä ovat, ja niin terroriaallon kohteeksi joutui Eurooppa. ”Pääpainopiste on kuitenkin heidän omilla alueillaan”, Kaleva tähdentää.

Hän korostaa, että myös jihadistinen terrori on osa islamia. Väkivallalle löytyy oikeutus Koraanista. Islamin lakia shariaa pyritään noudattamaan. Taustalla on voimakas usko kuoleman jälkeiseen palkkioon, pääsyyn paratiisiin.

Radikalisoituminen tapahtuu nykyisin alhaalta ylöspäin, kotona netin ääressä ja sitten kumppaneita hakien. ”Siihen on vaikea puuttua.”

Meille uhkakuvia ovat terrori-iskut, valtaväestön ja muslimiyhteisöjen väliset jännitteet ja palanneiden rooli. ”Lainsäädäntöä on uusittu, mutta yhä puuttuu radikaalien saarnojen ja terroririkokseen yllyttämisen kriminalisointi.”

Kaleva peräänkuuluttaa kiihkotonta keskustelua, vaikka onkin epävarma sen onnistumisesta.

Torjunnan pitäisi lähteä muslimiyhteisöjen sisältä ja johtajista.

Tulijoiden järkevä valinta ja tosiasiallinen kotouttaminen on Kalevan mielestä välttämätöntä.

”Muslimeihin pitää suhtautua kuten muihinkin ihmisiin. Islam on ok, mutta Suomen lain on oltava aina ylinnä. Ei piiruakaan voi siitä tinkiä. Jos islamin lakia ei voi noudattaa Suomen lain puitteissa, on lähdettävä pois täältä.” ET

GABRIEL-KOMEDIA KANSALLISTEATTERISSA 8.10. 

Eivät haitanneet kohdalle osuneet rankkasateetkaan meitä noin 50 takselaista maanantai-iltana 8. lokakuuta, kun lähdimme tutusta paikasta Tapiolasta bussilla kohti Kansallisteatterin Willensaunaa. Luvassa oli Mika Waltarin rakastetuin komedia Gabriel, alkuperäiseltä nimeltään Gabriel, tule takaisin. Jo vuonna 1945 ensiesityksensä saaneen teoksen nerokas juoni ei ollut varmaankaan kenellekään arvoitus, sillä tätä näyttämöiden kestosuosikkia on esitetty suomalaisissa ammattiteattereissa yli 50 tuotantona. Gabrielista on tehty myös elokuva ja oopperaesitys.

Maamme eturivin ohjaajiin kuuluva Vesa Vierikko oli päättänyt tuoda 1950-luvun näyttämölle. 50- luku kuului niin Olavi Virran musiikissa kuin näkyi lavastuksessa ja puvustuksessa.

Näytelmän päähenkilöt ovat pienen kaupungin varakas paperikaupan omistajatar Ulriika (Paula Siimes) ja hänen nuorempi sisarensa Kristiina (Karin Pacius). Kumpikin on naimaton ja ilmeisen lemmenkipeä. Ulriika kohtelee sekä Kristiinaa että myös heidän orpoa sisarentytärtään Railia (Minttu Mustakallio) hallitsevasti ja ahdasmielisesti.

Sisarusten päät tulee sekoittamaan ”kapteeni ja johtaja” Gabriel Lindström (Sampo Sarkola), joka lipeväkielisenä huijarina saa rakkaudennälkäiset vanhatpiiat aivan pyörryksiin ja joka yrittää huijata näiltä rahaa. Kun naiset ymmärtävät tulleensa petetyiksi, he eivät silti halua päästää irti Gabrielista vaan sulkevat silmänsä tosiasioilta ja ovat valmiit tekemään mitä tahansa Gabrielin vuoksi.

Waltarin suosituin näytelmä kertoo ennen kaikkea ikään katsomattomasta rakkaudentarpeesta, tätä kyynisesti hyödyntävästä miehestä sekä seksuaalisesta vallankäytöstä. Loppukohtaus kuvaa petettyjen naisten tilaa tragikoomisesti.

Mukavan teatteri-illan päätteeksi jääkin kotimatkallemme korviimme soimaan Ulriikan viimeinen huudahdus: ”Ja minä – minä hullu höperö – minä vanha luuska! Vieläkin – vieläkin minä huudan: Gabriel, rakkaani, tule takaisin! Sinun valheesi on niin suloinen. Tule takaisin, Gabriel. Minulla on vielä rahaa! Tule edes vähäksi aikaa!” MN

Alsace 1.-5.10.

Lokakuun ensimmäisenä aamuna 27 takselaista matkasi Saksaan Frankfurtiin, missä meitä odotti bussi ja Ranskassa asuva oppaamme Minna Larkovirta.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli jo romantiikan aikana 1800-luvulla rakastettu matkakohde Heidelberg.

Heidelbergin vuonna 1386 perustettu yliopisto on Saksan vanhin ja yhä tärkeä. Yliopistossa ovat opiskelleet mm. Goethe ja monet Nobel-palkinnon saajat. Opiskelijoita kaupungissa on nykyisin noin 30 000.

Viileä aamu koetteli, sillä navakka tuuli puhalsi vaatteiden läpi, kun vaelsimme pitkin Euroopan pisintä kävelykatua ja ihailimme kaunista keskustaa ja rauniolinnaa kukkulalla kaupungin yllä.

”Tuhdin ruuan alueella ollaan”, totesi oppaamme, mikä ennakoi kovin lihaisia päiviä. Ensimmäiseksi nautimmekin possua olutkastikkeessa hapankaalin kera.

Bussimatkalla Ranskan puolelle Alsacen alueen pääkaupunkiin Strasbourgiin kuulimme alueen historiasta, omasta kielestä ja Strasbourgin noususta Euroopan neuvoston päämajaksi.

Matkatavarat huoneisiin kiidätettyämme laiva vei meidät risteilylle kaupunkia halkovalle Ill-joelle ja sen kanaville. Jälkikäteen moni pitikin sitä matkan huippukohtana. Näimme ihastuttavia ristikkoseinäisiä taloja, silmiä hiveleviä kukkaistutuksia ja häikäisevän modernit Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston rakennukset.

Yön jälkeen tutustuimme kävellen kaupunkiin. Strasbourgissa kiinnostavat eniten suuri saari Grand Île, joka on suureksi osaksi kävelykatuja, sekä kaupunginosa La Petite France, joka oli alun perin värjäreiden ja teurastajien aluetta ja on nykyisin Unescon maailmanperintökohde. 

Strasbourgin katedraali hallitsee vanhan kaupungin siluettia. Gotiikkaa edustavaa katedraalia alettiin rakentaa jo 1200-luvulla. Se oli pitkään 142-metrisen torninsa ansiosta maailman korkein rakennus. Katedraali ei ole symmetrinen, koska sen toista tornia ei koskaan rakennettu.

Poikkesimme myös Pyhän Tuomaan kirkkoon ja söimme lounaan  brasseriassa nimeltä Maison Kammerzell. Harmiksemme emme saaneet istua kauniin rakennuksen kiehtovimmassa salissa, 1400-luvulla rakennetussa alakerrassa.

Lounaan jälkeen seurasi matkan odotetuin kohde: Euroopan parlamentti.

Strasbourghan on parlamentin toinen kotikaupunki, ja siellä pidetään täysistunto kerran kuukaudessa.

Istuntosaliin päästyämme kuulimme heti tutun äänen. Meppi Heidi Hautalalla oli puheenvuoro. Keskustelussa oli ”EU:n osallistuminen monikansallisten yhtiöiden vastuuta ihmisoikeuksista koskevan sitovan YK:n välineen laatimiseen”.

Päänäyttämön nähtyämme saimme ansiokkaan tietopaketin parlamentin roolista ja toiminnasta.  Parlamentin virkamies Minna Ollikainen oli lukkarinrakkauttaan valinnut yleisökseen meidät, hän kun on lähtöisin Tapiolasta.

Ihan ensiksi hän kertoi uutisen käytävän toiselta puolelta: Alexander Stubb oli juuri julkistanut ehdokkuutensa EU-komission puheenjohtajaksi.

Ollikaisen mukaan parlamentin valta on kasvanut merkittävästi menneistä vuosista.

Samaa tähdensi meppi Petri Sarvamaa, joka nipisti aikaa toisaalta valottaakseen meille meppien työsarkaa.

”Hyvin itsenäinen, suuri vallankäyttäjä”, hän tiivisti parlamentin aseman ja kehotti suhtautumaan eurovaaleihin erittäin vakavasti. ”Nukketeatteria ne eivät ole.”

Parlamentin jäsenillä on hänen mukaansa maksimaalista vaikutusvaltaa. Yksittäiset edustajat vastaavat komission lakiesitysten käsittelystä. Itse komissiossa päätökset ovat 28 maan kompromissi.

Aamulla jätimme Strasbourgin ja poikkesimme Nordheimiin Sonnenburgin maatilalle, jota meille esitteli isäntä Jean- Pierre Fend. Tilalla on viitisensataa lypsävää vuohta. Seuralliset eläimet nuolivat sormet ja näykkäisivät hihasta, jos joku ei ehtinyt väistää. Saimme maistella tilan vuohenjuustoja ja lihaleikkeitä.

Seuraavaksi tutustuimme Obernain kaupunkiin ja sen jälkeen seurasimme Alsacen suojelupyhimyksen mukaan nimetyssä Sainte Odilen luostarissa hetken messua, ihailimme vuorelta avautuvaa maisemaa ja pistäydyimme kahdessa luostarin kappelissa.

Toinen yöpymiskaupunkimme Colmar on Ylä-Reinin pääkaupunki. Ennen majoittumista saimme maistella Karcherin tilan viinejä.

Opas oli bussissa kertonut, että Alsacessa tuotetaan viiniä 150 miljoonaa pulloa vuodessa, ja niistä 90 prosenttia on valkoviinejä.

Seuraavana aamuna tutustuimme pittoreskiin Colmariin kävellen ja minijunalla. 

New Yorkin Vapaudenpatsaan tekijänä tunnetun Frédéric Auguste Bartholdin veistokset komistavat hänen kotikaupunkinsa postikorttimaisemia. Hurmaavin osa kaupunkia on Le Petit Venice kanaaleineen. Lounaan jälkeen lähes kaikki meistä lähtivätkin ylimääräiselle retkelle veneillä.

Taidehistoriaa hallitseva oppaamme tarjosi oma-aloitteisen tietopaketin lähtemällä mukaan Unterlinden-museoon, jonka erikoisimmat teokset olivat mittavat alttarikaapit.

Viimeisenä aamuna kiersimme Equisheimia, joka oli viisi vuotta sitten valittu Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Ristikkotalot ja kukkaistutukset  värittivät tätäkin maisemaa. Disneyn Kaunotar ja hirviö -elokuvan piirtäjän lumonnut linna kappeleineen jaksoi vielä lumota meidätkin.

Kotimatkalle oppaamme saatteli meidät Sveitsin puolelta Zürichin lentokentältä. ET

Putinin Venäjä kirjeenvaihtajan silmin, 27.9.

Taksen kahvien ennätysyleisön keräsi toimittaja Marja Manninen aiheenaan Venäjä, sen johtaja Vladimir Putin ja oma työ naapurimaan parissa. Pian kaksi vuotta eläkkeellä ollut Manninen tuntee Venäjää varsin hyvin seurattuaan sen vaiheita Ylen toimittajana 26 vuotta, joista viisi Moskovan kirjeenvaihtajana.

”Joudun antamaan kriittisen kuvan, minkä varmaan ymmärrätte”, hän varoitti.

Venäjä tuli hänen elämäänsä sattumalta, kun aviomies halusi muuttaa Lappeenrantaan. Yle järjesti vaimollekin työn sinne ja niin naapurimaan seuranta alkoi. ”Soitellen lähdin sotaan. Venäjää en osannut lainkaan.”

Kielen osaaminen on kuitenkin olennaista Venäjällä. Ratkaisevaa on myös tuntea kulttuuria ja tapoja. ”Ja olla loputtoman kärsivällinen.”

Työhön Venäjällä vaaditaan virallinen akkreditointi jos kohta sekään ei aina riitä. Maa on haastava työympäristö.

Venäjää ei tarvitse rakastaa mutta sen ymmärtäminen auttaa, Manninen tähdentää.

Ymmärtääkseen, miten Putin toimii, on lähdettävä Neuvostoliiton 1990-luvun romahduksesta. Tuolloin haluttiin luoda uusi järjestelmä, mutta siihen ei ollut välineitä. Seuraukset olivat karvaat: poliittinen, sosiaalinen ja ennen kaikkea henkinen kaaos, Manninen kertoi. ”Venäläisille suurvaltana olo oli ollut itsestäänselvyys, ja tuli nöyryytys.”

Putin nostettiin valtaan heikkoina pidettyjen länsiystävien Jeltsinin ja Gorbatshovin jälkeen.

Kova linja palasi Putinin kolmannen kauden alettua. Protestiliike vastusti tuolloin epärehellisiä vaaleja mutta oli hajanainen ja lannistettiin väkisin.

Sen jälkeen alkoi kuohunta Ukrainan Kiovassa. Venäjälle oli mahdoton ajatus, että Ukraina liittyisi EU:hun ja varsinkaan Natoon. Se piti estää keinolla millä hyvänsä.

Manninen oli työnsä vaarallisimmassa tilanteessa seuratessaan Kiovan Maidan-aukion tapahtumia. Eräänä aamuna alkoi ampuminen. Oman hotellin aulaan tuotiin kuolleet ja haavoittuneet. ”Olin raportoimassa koko päivän. Illalla seisoin parvekkeella huomioliivit ylläni. Jälkeenpäin sanottiin, että olisin ollut helppo maalitaulu.”

Ukrainan kriisin myötä Putin käytti tilanteen hyväkseen ja kaappasi Krimin.

 ”Näin, miten Venäjän median sanoma vaikutti ihmisiin Ukrainassakin. Väitettiin, että fasistijuntta kaappasi vallan Kiovassa. Väite levisi niin tehokkaasti, että siihen uskotaan yhä.”

Putin palautti Venäjälle suurvalta-aseman ja nosti kansan omanarvontuntoa. Ja suosio nousi huippuunsa.

Nyt se on kuitenkin laskenut. Manninen arvioi, että mieliä kuohuttava eläkeuudistus voi synnyttää maahan oikean protestiliikkeen.

Toimittajia on työtehtävissä kuollut, vangittu ja pahoinpidelty. Vaaroihin varaudutaan nykyisin enemmän kuin ennen. ”Mikään ei kuitenkaan valmista kohtaamaan kuolemaa ja silmitöntä väkivaltaa. Oma järkytys ei silti saa näkyä. Samastuinkin kriisityöntekijöihin. Kyseessä oli työtehtävä.” ET