Vuosi 2018

Kevään 2018 ohjelma          Syksyn 2018 ohjelma

Ilmasto.nyt 18.1.2018

Ensimmäisessä kevään torstaitilaisuudessa jäsenemme TkL Erkki Rämö esitteli meille Ilmasto.nyt-verkkokurssin. Kurssi on Sitran rahoittama yliopistotasoinen ilmastotietouden kurssi, joka käsitelee erityisesti ilmaston muutosta. Kurssi sopii myös vapaaseen opiskeluun. Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe sai esityksen jälkeen aikaan vilkasta keskustelua.

Kurssin esittelyvideo, Erkin esityksen diat ja kaikki ilmasto.nyt- kurssin videot löytyvät näistä linkeistä. Ilmastoon liittyvää peruskoulutason oppimateriaalia löytyy open ilmasto-oppaasta, joka sisältää lisää ilmastoaiheeseen liittyviä linkkejä. Koko ilmasto.nyt verkkokurssi löytyy Helsingin yliopiston sivustoilta. Kurssi edellyttää rekisteröitymistä. JE

- - - -

Vallankumous Suomessa

Odotetun vieraamme professori Martti Häikiön luennon aiheena oli tällä kerralla vallankumous Suomessa. Satavuotismuistojen sarjassa oli vuorossa isänmaamme traaginen vaihe vuoden 1918 alkupuolella. Tunnin aikana saimme tiiviin tietopaketin sisällissodan synnystä, tapahtumista ja seurauksista. Vieraamme perusteli tapahtumista käyttämäänsä kaksoisnimeä: Vallankumous, vapaussota. Hän painotti myös sitä, että sota ei alkanut itsestään, se aloitettiin. Niille, jotka eivät lumimyräkän takia päässeet paikalle luentoa kuuntelemaan, on tässä tarjolla luennon oheismateriaali. Martti Häikiö on myös Itsenäisyys 100 - sivuston päätoimittaja. Tämä hieno sivusto kertoo isenäisyysvaiheemme tapahtumista ja henkilöistä ja sisältää lisää linkkejä muille sivustoille. Senaattorien täpärää pelastumista vallankumouksen alkuvaiheessa kuvaa näytelty videoklippi. JE

- - - -

Virpi Hämeen-Anttila 15.2.2018
Kevään kirjailijavieraamme oli Virpi Hämeen-Anttila. Hän kertoi meille kehittymisestään kirjailijana. Kuulimme, kuinka hän musiikista, kuvaamataiteista, historiasta ja kielistä kiinnostuneena päätyi prosaistiksi, jonka viimeisimmät kirjat ovat 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvia dekkareita. Uransa alkuvaiheessa käännöstöitä tehdessään ja tieteellisiä julkaisuja kuvittaessaan hän piti itseään enemmän tietokirjailijana.

Kirjoja on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana syntynyt vuosittain, parhaina vuosina kaksikin. Lisänä ovat olleet yhdessä tyttären kanssa kirjoitetut nuorisokirjat ja yhdessä puolison Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa kirjoitetut kulttuurihistorialliset rakkautta, maailman myyttejä ja tarinaperinnettä käsittelevät teokset.

Kirjoittamisen rinnalla on aina kulkenut tutkijan ja yliopiston opettajan työ. Kuluvan vuoden aikana valmistuvan väitöskirjan aihe liittyy vanhaan intialaiseen sanskritinkieliseen kirjallisuuteen. Intia ja sen kulttuuri ovat kiinnostaneet nuoruudesta saakka. Tuloksena tästä on matkakirja Minun Intiani.

Kirjojen lukeminen alkukielellä johtaa jatkuvaan kielten opiskeluun. Juuri nyt opiskeltavana on puolan kieli. Uuden kielen haltuunotto ja suunnilleen tuhannen sanan sanavaraston omaksuminen vie Virpi Hämeen-Anttilalta noin puoli vuotta. Kun joku kysyi, kuinka monta kieltä Hämeen-Anttilan perheessä osataan, vastaus oli mykistävät n. 50. Saimme viettää miellyttävän hetken Tapiolasta kotoisin olevan välittömästi esiintyneen kirjailijan kanssa. JE

Retki Vantaan jätevoimalaan 22.2.2018
Tutustuimme kauniina talvipäivänä teollisuuslaitokseen, joka hävittää polttamalla 1.5 miljoonan asukkaan sekajätteet ja tuottaa niistä sähköenergiaa ja kaukolämpöä. Laitoksen ympärillä kimaltelivat puhtaat hanget, eikä vierailun aikana missään vaiheessa tuoksahtanut jäteastialta. Tässä maailman kärkiluokkaa olevassa laitoksessa vierailee paljon ulkomaalaisia.

Saimme tietoiskun yhdyskuntajätteiden koostumuksesta sekä niiden lajittelusta ja kierrätyksestä. Kiersimme laitoksen esittelytiloissa ja nautimme lopuksi hyvän lounaan henkilökunnan ruokalassa. Tässä linkit laitoksen esittelyvideoon ja toimintaa kuvaavaan videoon. Retken kuvasaalis löytyy kuvaa klikkaamalla. Kuvaajina ovat toimineet Ismo Nuuja ja Juha Erkama. JE

Kevätkokous 2018: uusi kunniajäsen, kultaisia ansiomerkkejä, vastuuvapauden myöntäminen ja dokumenttielokuva

Ennen varsinaista kevätkokoustamme puheenjohtaja Juha Erkama jakoi Kansallinen senioriliitto ry:n kultaiset ansiomerkit Ritva Vilén-Kinnuselle ja Liisa Vuorenmaalle. Molemmat ovat toimineet Taksessa aktiivisesti viimeiset kymmenen vuotta. Ritva on yksin järjestänyt jo vuosia ulkomaanmatkoja, ollut kotimaan retkien yhtenä matkavastaavana, vetänyt muistikerhoa ja hankkinut sinne materiaalia sekä lisäksi ollut kirjallisuuspiirin yhteyshenkilö. Liisa Vuorenmaa on ollut vuosia taloudenhoitaja, jäsenrekisterivastaava, uusien jäsenten vastaanottaja ja tiedottaja, liikuntavastaava sekä Tapiolan palvelukeskuksen asiakasraadin jäsen. Liisa oli myös Taksen 45-vuotisjuhlien pääjärjestäjä. Tässä on lueteltu vain osa Ritvan ja Liisan ansioista.

Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Ritva Pihlajaniemi, sihteerinä oli Eeva Kivilaakso, ja pöytäkirjatarkastajina sekä ääntenlaskijoina olivat Erkki Berg ja Ester Lehtoaro. Entinen puheenjohtajamme Ritva Pihlajaniemi johti kokouksen jouhevasti ja sujuvasti. Vuosikertomuksen 2017 esitteli viime vuoden puheenjohtaja Anna-Maija Sjöberg. Taloudenhoitaja Seija Räisänen selosti tilinpäätöksen 2017 ja luki toiminnantarkastajien Ritva Pihlajaniemen ja Onerva Routon lausunnon. Seija sai kiitokseksi raikuvat aplodit. Kokous myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Kokous valtuutti hallituksen valitsemaan henkilöt liiton ja piirin kokouksiin.

Hallituksen ehdotuksen mukaisesti kevätkokous kutsui Taksen uudeksi kunniajäseneksi Ritva Vilén-Kinnusen.

Kevätkokoukseemme osallistui 50 jäsentä, joista moni oli saattanut tulla paikalle varsinaisen kokouksen jälkeen esitetyn palkitun dokumenttielokuvan vuoksi. Jäsenemme Erkki Rämö esitteli ja selosti Helsingin ilmatorjuntavoitto 1944 -elokuvan. Dokumenttielokuva oli hieno kuvaus suomalaisista it-sotilaista. Ilmatorjuntarykmentti 1:n komentajan, everstiluutnantti Pekka Jokipaltion johdolla Helsinki säilyi, vaikka ihmishenkiä menetettiinkin ja vaikka taloja sortui. Kuulimme, että ruotsalaiset lehdet kirjoittivat Helsingin tuhoutuneen täysin ja että neuvostoliittolaisille selvisi totuus vasta sodan päätyttyä. Järkyttävää oli nähdä, miten 15- ja 16-vuotiaat pojat osallistuivat it-tykkien lataamiseen. Elokuvan jälkeen kuulimme kahden jäsenemme omakohtaisia kertomuksia Helsingin pommituksista. Elokuva oli hyvin vaikuttava. EK

Eduskuntatalon upeus ihastutti.

Tutustuimme peruskorjattuun Eduskuntataloon isäntiemme kansanedustaja, Espoon kaupunginvaltuutettu Sanna Lauslahden ja hänen avustajansa Ville Virkkusen johdolla. Ville esitteli talon meille riemukkaan hauskasti. Kuulimme, että talon on suunnitellut J. S. Siren, joka on vastannut myös sisutuksesta yhdessä muotoilijoiden ja käsityöläisten monikymmenpäisen joukon kanssa. Kahvila, johon pääsimme kurkkaamaan vain eteisen puolelta, on suunniteltu funktionalismin tyyliin. Art deco -muotoilua puolestaan näimme porraskaiteissa, hissiovissa ja lattiamosaiikissa. Moni meistä ihasteli käytävien ja portaiden Carrara-marmoria.

Istahdimme hetkeksi kuuntelemaan pyöreässä istuntosalissa meneillään olevaa täysistuntoa. Samalla ihastelimme Wäinö Aaltosen Työ ja tulevaisuus -veistossarjan kullattuja versioita. Aiemmat veistokset oli sijoitettu käytäville. Sanna kertoi, että hänen mielestään kultaamattomat sopivat paremmin suomalaiseen mentaliteettiin. Moni meistä oli samaa mieltä. Valtiosali mykisti kauneudellaan. Useat muistivat Veikko Vennamosta otetun kuva, jossa hän otti päivätorkut Valtiosalin tuolissa.

Vaikka eduskunnassa oli juuri vierailupäivänä vilskettä, Sanna ja Ville pitivät meistä hyvää huolta. Näimme paljon, kuulimme paljon ja saimme vielä makoisat kahvit/teet ja voileivät. Sanna Lauslahti on käynyt Taksen tilaisuuksissa usein puhumassa, lupasipa tulla vielä uudestaankin siirryttyään Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi. Nyt on kuulemma niin paljon tehtäviä loppuun saatettaviksi, että vielä pitää pysyä kansanedustajana. Toisin kuin usein luullaan, kansanedustajat ovat Sannan mukaan erittäin ahkeria ja työtelijäitä. He myös tulevat hyvin toimeen keskenään. Tämä oli hyvä kuulla. EK

Villa Gyllenberg 13.3.2018

Ulkona kiusannut tihkusade ja taivalta vaikeuttanut sohjo unohtuivat vierailullamme Villa Gyllenbergissä. Suomen kauneimmaksi taidemuseoksi kiitetty, Helsingin Kuusisaaressa meren äärellä sijaitseva koti-ja taidemuseo on maineensa veroinen.

Kauppaneuvos Ane Gyllenbergin rakennuttaman kivilinnan esikuva on pienen ruokasalin seinällä Albert Edelfeltin maalauksessa, kertoi vallan oiva oppaamme Max Fritze.

Gyllenbergien koti on säilytetty aikansa asussa. Huonekalut, maalaukset ja veistokset ovat alkuperäisillä paikoillaan. Meille koti tarjosi samalla mukavuutta: sohvat ja tuolit eivät ole pelkkiä museoesineitä vaan niille saa myös istahtaa.

Vanha villa ja sen kylkeen myöhemmin rakennettu galleria ovat täynnä suomalaisen taiteen merkkiteoksia, Edelfeltin ohella muiden muassa Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Ellen Thesleffin teoksia. Kohokohta on Helene Schjerfbeckin 37 teoksen kokoelma.

Harmaa sää saatteli bussimme Kuusisaaresta Vantaan puolelle, missä odotti maittava lounas Hämeenkylän kartanon Soihtu-ravintolassa. ET

Lääkkeet ja apteekkari Risto Kanerva, 15.3.2018

Lääkkeet, niiden sivuvaikutukset ja niistä saatavat korvaukset kiinnostavat, koska yksi jos toinenkin meistä joutuu käyttämään lääkkeitä vähintään aika ajoin.

Lääkkeet keräsivätkin torstaikahveille nykyisen palvelukeskuksen ennätysyleisön, seitsemisenkymmentä takselaista.

Aiheesta oli kertomassa tapiolalainen apteekkari, farmasian tohtori Risto Kanerva, joka on ollut Espoon vanhimman apteekin eli Tapiolan apteekin puikoissa nyt kaksi vuotta.

Kanerva vertasi 1800-luvun lopun tilannetta nykypäivään. Ennen ei ollut antibiootteja eikä paljon muitakaan lääkkeitä. Nyt olemme aivan toisenlaisessa tilanteessa. Uhka on kuitenkin olemassa. Lääkkeitä on käytetty liian huolettomasti, jopa ylimielisesti, ja nyt keinot alkavat huveta. Antibiootteja hajottavat ESBL-bakteerit. MRSA:han ja muihin sairaalabakteereihin antibiootit eivät enää tahdo purra. Synkimpien ennusteiden mukaan jo muutaman vuosikymmenen päästä on palattu 1800-luvun lopun tasolle.

Sivuvaikutuksia on kaikilla lääkkeillä, Kanerva tähdensi. Niillä on myös yhteisvaikutuksia, niin hyödyllisiä kuin ei-toivottujakin. Lääkärin pitäisi tietää potilaan koko lääkitys.

Miten lääkkeitään voi sitten hallita, siihen apteekkarilla oli meille kolme ohjetta:

1. Tehkää ajantasainen lääkelista, vaikka ruutupaperille, ja kirjatkaa siihen kaikki lääkkeenne, ravintolisänne ja luontaistuotteenne annostuksineen ja tiedetyt lääkeallergiat. Lista sitten mukaan lääkärille ja apteekkiin.

2. Keskittykää yhteen tai muutamaan apteekkiin, jolloin reseptilääkkeistänne on tallella tiedot.

3. Apteekista saa halutessaan myös lääkityksen tarkastuspalvelun ja koneellisen annosjakelun, jolloin lääkkeet saa mukaansa pussitettuina kahden viikon välein. ET

Mika Waltari – hengen jättiläinen, 12.4.2018

Mika Waltari -seuran puheenjohtaja Päivi Istala kertoi torstaitilaisuudessamme 12.4. Mika Waltarin elämästä ja tuotannosta, erityisesti runoista. Päivi Istala oli jo lapsena tutustunut äitinsä  hankkimaan bibliofiilisen Mika Waltarin Runoja-kokoelman, jossa on Waltarin sanoin pöytälaatikkorunoja kahden vuosikymmenen ajalta ja joka julkaistiin 1945. Kirja oli Päivin mukana tilaisuudessamme. Saimme kuulla Päivin kauniisti tulkitsemina Waltarin runoja sekä tästä äidin vanhasta kirjasta että toisesta runokokoelmasta.

Mika Waltari osallistui vuoden 1926 Nuoriin runoilijoihin ja julkaisi seuraavana vuonna uskonnollisen runokokoelman Sinun ristisi juureen. Vuonna Waltari julkaisi yhdessä Olavi Paavolaisen kanssa Valtatiet-kokoelman, jossa suurkaupungin ja tekniikan modernistinen romantiikka on viety pitkälle. Vielä vuonna 1929 Mika Waltari julkaisi kokoelman Muukalaislegioona. Runot eivät saaneet erityisen hyvää vastaanottoa, joten Waltari siirtyi prosaistiksi. Runoista Päivi Istala nosti esiin Waltarin 18-vuotiaana kirjoittaman runon Koulu. 19-vuotiaana Waltari kirjoitti ironisen ja satiirisen runon Vanhoille. Ensimmäisestä esikoismatkastaan Pariisiin Waltari kirjoitti runon Ylpeys. Viimeistään Päivin lempiruno Katkera muisto vuodelta 1927 herätti kuulijoiden kiinnostuksen Waltarin runoihin. Sota-ajan runoissa näkyy Waltarin järkytys ja turhautuminen. Sodan jälkeenkin syntyi runoja, esimerkiksi Waltarin lapsenlapsen kunniaksi kirjoitettu runo: ”Röhkäisee iso sika, mutta runon kirjoitti isoisä Mika”.

Mika Waltari kirjoitti humanismia edustavia historiallisia romaaneja, muita romaaneja, pienoisromaaneja, näytelmiä, satuja, elokuvakäsikirjoituksia, novelleja, pakinoita, jutelmia ja puheita. Hän myös sanoitti Kieku ja Kaiku -sarjakuvat. Waltari sanoi itse, että hän kirjoitti kaikkea muuta paitsi oopperaa.

Päivi Istala suositteli meitä lukemaan Mika Waltarin romaanin Appelsiininsiemen ja päiväkirjaromaanin Neljä päivänlaskua. Jälkimmäinen kertoo Sinuhen syntyvaiheista ja kirjailijan sydämen merkillisistä seikkailuista siitä hetkestä alkaen, kun tämä ”hupsu ja häiritsevä kapine” löytyy liinavaatekaapista. Ihan lopuksi Päivi esitti runon lopun: ”Suussa mullan maku. Pannaan piste tähän. Elämä on pieni.” Kiitos, Päivi! EK

Iittalan lasimuseo ja Vanajanlinna 17.4.2018

Iittalan lasitehdas

Iittalan kylään Kalvolan pitäjässä Hämeessä perustettiin vuonna 1881 lasitehdas. Tehtaan sijaintiin vaikuttavat kylälle juuri avattu rautatieyhteys, läheinen saha sekä viereinen Äimäjärvi. Lasinpuhallus alkaa 24.11.1881 Jo alkuajoistaan saakka Iittalan tuotanto tunnetaan laadustaan. Lasinpuhallus on isältä pojalle periytyvä ammatti, jonka ammattisalaisuuksia varjellaan tarkasti.

Alvar Aallon vuonna 1936 suunnittelema ja seuraavana vuonna Pariisin maailmannäyttelyssä esitelty maljakkokokoelma on luonut perustan Iittalan ajattomalle muotoilulle.

Yleislakon aikana vuonna 1956 Iittalan lasitehtaan uunit saadaan pitää lämpiminä, mutta tuotanto on seis. Timo Sarpaneva käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kehittää lakon aikana värisävyjä uutta käyttölasisarjaansa varten. Myöhemmin samana vuonna esitellään lopputulos, i-linja, jonka tunnukseksi Sarpaneva suunnitteli punaisen i-merkin, josta tuli jo 1960-luvulla Iittalan tavaramerkki. Iittala kuuluu Fiskarsin konserniin.

Vanajanlinna

Varsinainen Vanajanlinnan kausi alkaa vuodesta 1918, jolloin tohtori Carl Wilhelm Rosenlew osti Äikäälän tilan. Rosenlewin haaveissa siinsi metsästyslinna, sillä yli 500 hehtaarin alueella oli vapaa metsästysoikeus. Päälinnan suunnitteli arkkitehti Sigurd Frosterus. Sitä alettiin rakentaa vuonna 1919.

Päälinnaan rakennettiin yli 80 huonetta ja yhteensä 3 000 neliömetriä. Linnan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat ruokasali, musiikkisali ja salonki. Kellarikerroksessa oli holvattu ja koristemaalattu viinitupa sekä turkkilainen sauna ja marmorinen uima-allas. Toisessa kerroksessa olivat isännän ja emännän huoneistot. Toisessa kerroksessa majoittuivat myös kunniavieraat marsalkka Mannerheim sekä Fazerin suku.

Rosenlew omisti linnan vuoteen 1941 asti. Seuraavia omistajaehdokkaita oli kaksi: presidentti Risto Ryti ja upporikas saksalainen asetehtailija Willy Daugs. Ostolupa meni Daugsille Rytin tietämättä, eikä linnasta tullut presidentin kesäasuntoa. Saksan tappio sodassa tarkoitti kuitenkin saksalaisen omaisuuden siirtymistä sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Kartanosta huolehti Neuvostoliiton omaisuuden hoitokunta, jolloin päärakennus jäi tyhjäksi ja alkoi rapistua pahasti.

Yrjö Sirola vuokrasi linnan vuonna 1947 ja se otettiin Sirola-opiston käyttöön. Sirola-säätiö osti rakennukset ja maat vuonna 1956. Yli puolet maasta luovutettiin rintamamiesten pientila- ja asutuskäyttöön, puolet jäi silloiselle Vanajan kunnalle. Sirola-opiston toiminta loppui vuonna 1994. Parin vuoden päästä Hämeenlinnan kaupunki osti Vanajanlinnan ja vuokraajaksi tuli Sirola-säätiön pääosin omistama Vanajanlinna Oy. Vuonna 1998 Vanajanlinna Oy:n omistajiksi tulivat Mika Walkamo ja Pekka Vihma, jotka aloittivat paikassa kokoushotellitoiminnan. IN

Retki Strömforsin ruukkiin ja kiertoajelu Loviisassa 24.4.2018

Retkipäivämme sumuinen ja harmaa sää ei pystynyt hälventämään Strömforsin ruukkialueen kauneutta. Punamullalla maalatut talot, Kymijoen virtaava vesi ja pieni 1700-luvun kirkko ihastuttivat meitä suuresti. Draamaoppaamme Marjut Ståhls Virginia af Forsellesina kertoi elämästä ruukin omistajana ja hallitsijana 57 vuoden ajalta (1790-1847).

 Ensimmäinen kohteemme oli ruukin kaunis, vuosina 1770 - 1771 rakennettu 300-paikkainen, uusgotiikkaa edustava kirkko. Muodoltaan kirkko on mielenkiintoisesti kahdeksankulmainen. Se sijaitsee entisellä myllärinmäelle.  Virginian aikana tapana oli, että kirkon eturivissä istuivat pappilan ja ruukinpatruunan väki, heidän takanaan sepät, miilunpolttajat ja sitten muut arvostetut työläiset. Alun perin kirkko oli tervanmusta, mutta sen ulkoasu muuttui vuonna 1898, jolloin kirkko sai mm. uudet ikkunat, valkoisen maalipinnan ja uuden alttaritaulun. Alttaritaulun nimi on Ylösnousemus, ja sen on maalannut Helene Schjerfbeck.

Ruukin historia puolestaan ulottuu jo aikaan ennen Virginia af Forsellesiä. Vapaaherra Johan Creutz perusti alueelle kankivasarapajan vuonna 1695. Viereinen koski ja läheiset metsät tarjosivat pajalle hyvät toimintaedellytykset. Ruukki sai nimen Strömfors vuonna 1744, jolloin Anders Nohrström ja Jakob Forsell ostivat pajan ja perustivat manufaktuuripajan, sahan ja myllyn. Vuonna 1791 pajan omistajaksi tuli Jakob Forsellin poika, vuorineuvos Henrik Johan af Forselles. Juuri hänen leskensä oli Virginia af Forselles, joka 31-vuotiaana peri ruukkitilan. Nykyinen rakennuskanta on pääosin peräisin Virginian tuloksellisen toiminnan ajalta. Erityisinä saavutuksina voidaan mainita hänen kenties vaativin rakennushankkeensa, jossa Kymijoen ylittävä puupato korvattiin uudella ja leveämmällä kivipadolla. Virginian aikana ruukissa oli toiminnassa kaikkiaan 16 eri vesipyörää. Viimeisenä työnään Virginia käynnisti ns. yläpajan rakentamisen, jonne pääsimme tutustumaan. Pajamuseossa ihmettelymme kohteena oli iso vesivasara.

 Ruukki säilyi af Forsellesin suvun hallussa vuoteen 1876 asti, 132 vuotta. Vuonna 1886 ruukin osti kauppaneuvos Antti Ahlström, joka keskittyi erityisesti sahatoimintaan. Rautaruukkipajojen 250-vuotinen toiminta lopetettiin vuonna 1950, sahaustoiminta kolme vuotta myöhemmin. Alue rakennuksineen on Museoviraston suojeluksessa, ja se onkin yksi maamme parhaiten säilyneitä ruukkiyhdyskuntia. Nykyään ruukissa jatketaan edelleen vanhaa käsityöläisperinnettä.

Nautittuamme lounaan paikallisessa ravintola Ruukinmyllyssä oli retkemme viimeinen etappi Loviisan kaupunkikierros. Iloisena yllätyksenä oli paikallinen ja ammattitaitoinen oppaamme, Ritva Suomalainen, joka kuuluu Loviisan kansallisiin senioreihin. Kierroksen aloitimme maalinnoituksen bastioneilta. Erityisesti mieleen jäi raatihuoneen torin lähes alkuperäisenä säilynyt ainutlaatuinen miljöö. Kaupungille leimaa antavana ovat arkkitehti Georg Chiewitzin toimiston kädenjäljet niin kirkossa kuin torilla. Näimme vanhoja kauniita puutaloja meren tuntumassa, Bongan linnan, ravintola Kappelin ja paljon muuta kaunista. Oli ilo todeta, että kaupunki on säilytetty upeasti. LT

Upea Mustion linna ja Linderin suku, retki 3.5.2018

Alkukevät oli kukkeimmillaan Mustion retkemme aikana. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, ensimmäiset kevätkukat kukkivat, ja me takselaiset nautimme. Oppaanamme oli erinomaisen oivallinen, selkeäsanainen, huumorintajuinen ja asiansa tunteva Kerstin Ilander, jonka linnaan ja puutarhaan sopiva kertomatapa lumosi meidät.

Länsiuusmaalaisen   Mustion linnan tarina alkaa 1740-luvulta, jolloin Ruotsin Smålandista kotoisin oleva Magnus Oegidii (1709 - 1799) saapui Suomeen ja nai Mustion ruukinpatruunan tyttären. Magnus otti sukunimen Linder Uppsalan yliopistoaikanaan, nimi viittaa hänen kotipaikkaansa Lindhövdaan. Magnuksesta tuli vuorimestari. Mustiolainen everstiluutnantti Carl Anton Linder aateloitiin vuonna 1830. Carl Anton adoptoi vanhemman veljensä, vuorineuvos ja ruukinomistaja Magnus Linderin, ja näin Lindereistä tuli aatelisia.

Mustion linnan rakennutti nuorempi Magnus Linder (1751 – 1801), hän oli myös ruukinpatruuna. Constantin Linder (1836 – 1908) oli maamarsalkka, ministerivaltiosihteeri ja Kytäjän kartanon omistaja. Nykyisin hänen tittelinsä olisi pääministeri. Constantinin upea juhla-asu on nähtävillä linnassa. Constantinin ensimmäinen vaimo oli kreivitär Marie Linder (o.s. Mussin-Puschkin). Marien isä oli ylhäisaatelinen dekabristikapinallinen, joka karkotettiin Suomeen. Marien äiti oli suomenruotsalainen aatelinen Emilie (o.s. Stjernvall). Marien kaunis muotokuva on esillä linnassa. Marie oli poikkeuksellinen nainen aikanaan, hän poltti tupakka ja joi olutta, oli helsinkiläisten mielestä liian eläväinen ja jopa harrasti näyttelemistä. Marie kirjoitti nimellä Stella romaanin En qvinna af vår tid vuonna 1867. Marie esitti kirjassa ajatuksiaan naisen yhteiskunnallisesta asemasta, rajoitetuista rooleista, puutteellisesta koulutuksesta ja holhouksesta. Romaani on aikaansa edellä oleva naisen kannanotto häntä kiinnostaviin asioihin. Marien romaani on tendenssiltään samankaltainen kuin Fredrika Runebergin teokset. He molemmat kirjoittivat jo ennen Minna Cathia. Vaikka Marie varttui Aurora Karamzinin hoivissa, hän ei mahtunut ajan normeihin ja sai osakseen paljon arvostelua. Romaanin ankara kritiikki masensi Marien, ja kirja jäikin hänen ainoakseen. Marie syntyi Venäjällä 1840 ja kuoli 1870 Helsingissä.

Constantin ja Marie Linderin poika Hjalmar Linder (1862 - 1921) perusti Lohja Oy:n ja oli sen toimitusjohtaja. Hjalmar oli aikansa rikkain mies, joka meni naimisiin Sophie Mannerheimin kanssa. Avioliitto jäi kuitenkin lyhyeksi. Hjalmar osti Ranskasta yhden Suomen ensimmäisistä autoista. Auton mukana hän osti myös ranskalaisen autonkuljettajan ja tämän vaimon. Hjalmar oli erinomainen työantaja, sillä hän esimerkiksi maksoi hyvää palkkaa ja jopa maksoi työntekijöidensä verot. Sisällissodan aikana 1918 Hjalmar pakeni ulkomaille. Paluunsa jälkeen Hjalmar oli äärimmäisen järkyttynyt voittaneitten valkoisten vihasta ja kostosta punaisia kohtaan. Hjalmar kirjoitti ja puhui sovinnosta niin paljon, että sai valkoisten vihan päälleen. Hjalmar päätti myydä koko omaisuutensa ja muutti ulkomaille. Hänen elämänsä päättyi itsemurhaan 1921.

Linnan seinällä on toisenkin kaunottaren muotokuva. Kitty Linder (1887 – 1969) oli Constantin Linderin tytär hänen toisesta avioliitostaan. Kittyn passiin oli kirjoitettu saksaksi luonnehdinta kiihottavan kaunis. Historia kertoo Kittyn olleen mahdollisesti marsalkka Mannerheimin rakastajatar, ainakin marsalkka kosi Kittyä. Vastaus oli kielteinen.

Magnus Linder (1929 - 2016) osti Mustion linnan takaisin suvulle vuonna 1985. Linna on restauroitu mahdollisimman alkuperäiseen asuun. Ensimmäisen kerroksen neljästä eri puusta tehdyt parketit ovat alkuperäiset, toisen kerroksen parketit on tehty kahdesta puusta. Upeita olivat molemmat. Sisustus on Magnus Linderin hankkimaa, sillä Linderin suvulle kuuluneet kalusteet olivat kulkeutuneet mikä minnekin. Linna on Museoviraston suojeluksessa, siksi jossakin huoneessa on alkuperäiset, Museoviraston valvonnassa entistetyt tapetit. Toisessa huoneessa on tapettijäljennökset Museoviraston vaatimuksesta. Kolmannen huoneen tapeteista neuvotellaan Museoviraston kanssa. Jos ne entistetään, Linderin suku maksaa tietysti kaiken. Magnus Linderin poika Filip isännöi nykyään Mustion linnaa.

Mustion linna on Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus, ja se edustaa tyylisuunnaltaan siirtymäkautta rokokoosta uusklassismiin, sisustus on puolestaan kustavilainen. Linnan kartanonmiljöö on säilynyt aitona. Uusgoottilaisen kiviportin takana aukeaa laaja englantilainen maisemapuisto. Kävelimme joenrantaan ihastelemaan veden kimmellystä, valkovuokkoja, mukulaleinikkejä, kevään tuloa ja Magnus Linderin hankkimia toinen toistaan kauniimpia patsaita. Kaunein niistä oli ehdottomasti Venus, jonka pylly oli Magnuksen mielestä maailman kaunein. Todella kaunis se olikin. Puistossa Kerstin-oppaamme kertoi myös linnan kummituksista, joita ei todellakaan ole vain yksi, vaan neljä. Kerstin korosti, että Mustion pappi on nähnyt Hjalmar Linderin työpöytänsä ääressä ahkeroimassa.

Linnankrouvin lounas oli fine diningia parhaimillaan, joten ei ole ihme, että Mustion kirkossa tunnelma oli jo harras. Laulutaidottomatkin innostuivat spontaanisti veisaamaan virttä ”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas”. Maa oli kaunis, kirkas oli taivas, mieli oli lämmin, hellä, hyvä jokaisella. EK  

Saaristotietä Ahvenanmaalle, 15.-17.5.

Huikean hieno sää saatteli bussimme Tapiolasta kohti Turun saaristoa.  Design Hill Cafen supernopea palvelu ihastutti kahvitauolla.

Kahden saaristolautan jälkeen olimme matkanneet Brändöhön Ahvenanmaan puolelle. Siellä tutustuimme kirkkoon ja köysiä ammattinaan ja intohimonaan pitävän Mikko Snellmanin Ropeworksiin. Saimme näytöksen loukuttamisesta, lihtaamisesta, kehräämisestä ja köydenpunonnasta.

Hotellimme Gullvivan on viehättävä, meren ympäröimä majoituspaikka. Gullvivan, kevätesikko, on Ahvenanmaan maakuntakukka. Tarkkasilmäiset havaitsivat hotellin vierustalta kuitenkin kevätesikon sijasta seljakämmekän, joka on ahvenanmaalainen kukkaharvinaisuus.

Aamu valkeni huikaisevan kauniina. Sää todella suosi matkalaisia, joista suuri osa oli mukana juuri pohjoiselle saaristotielle päästäkseen. Aamiaisen jälkeen bussi vei meidät lautalle, joka lipui Hummelvikenin satamaan, Vårdön kuntaan. Joukkoomme liittyi Johanna Ojala, jonka erinomaisesta Ahvenanmaan tietämyksestä ja selkeästä ulosannista saimme nauttia sen ja seuraavan päivän ajan. Vårdö on ollut kahden kirjailijan kotisaari, Sally Salmisen ja Myrskyluodon Maijasta erityisen tunnetun Anni Blomqvistin.

Vårdöstä lautta kuljetti Sundin kuntaan, jossa ensimmäinen kohteemme oli Bomarsundin linnoituksen rauniot. Venäläisten voimin 1830-luvulla aloitettu linnoitus on ollut Ahvenanmaan suurin rakennus kautta aikojen. Punaisesta rapakivigraniitista tehty linnoitus ei kuitenkaan ehtinyt täysin valmistua, kun neljännesvuosisadan päästä koitti tuhon päivä. Krimin sodan osana käyty Oolannin sota tuhosi elokuussa 1854 parissa vuorokaudessa lähes koko linnoituksen. Kaksi tonnia painavat tykit Notvikstornetin raunioiden edustalla ovat peräisin venäläisten omasta kalustosta.

Lounaan Sundissa meille tarjoili  julkkiskokki Mikael  Björklundin Smakby. Kastelholman linnan kupeessa saimme eteemme muhkean annoksen linnapaistia.

Poikkesimme myös Kastelholman linnan edustalle. Linna oli muinoin osa Ruotsin hovia ja toimi metsästyslinnana. Sen mailla tarhattiin saksanhirviä ja sieltä toimitettiin lihat hoville. Linnan merkitys väheni vuoden 1634 jälkeen, kun Ahvenanmaa liitettiin Turun lääniin. Arestihuoneena linna oli kuitenkin kovassa käytössä.

Tulipalo tuhosi linnan vuonna 1745, ja vasta 1800-luvun lopulla se päätettiin rakentaa uudelleen.

Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo perehdytti seuraavaksi meitä ahvenanmaalaisten perinteisiin, muun muassa juhannussalkoon.  

Matkalla Ahvenanmaan Lappiin, Getaan, tien vierillä oli viljalti omenapuita. Ahvenanmaahan tuottaa 60 prosenttia Suomen omenasadosta.

Getan vuorella ravintola Soltunassa maistelimme Ahvenanmaan pannukakkua ja pihalta tähysimme kauas merelle, missä silmiin piirtyi Märketin majakka Suomen ja Ruotsin rajalla.

Hotelli Pommernissa keskellä Maarianhaminaa vietetyn yön aikaan sää viileni toistakymmentä astetta. Ennen paluumatkaa tutustuimme vuonna 2016 vuoden museoksi valittuun merenkulkumuseoon. Se valottaa monin tavoin ihmisten elämää meren äärellä. Yksi museon lukuisista mielenkiintoisista esineistä on merirosvolippu 1700-luvun lopulta. Maailmassa on noilta ajoilta säilynyt vain yksi vastaavanlainen.

Paluumatka Viking Gracen noutopöytien ääressä sujui sutjakkaasti leppoisassa säässä, samoin sujui bussimatka Turusta takaisin kotikonnuille. ET

VISAVUORI – SÄÄKSMÄKI 8.8.      

Vierailukohteemme Visavuori sijaitsee Hämeessä Vanajaveden etelän puoleisella rannalla. Vanhan Sääksmäen pitäjän alueella ovat myös muut käyntikohteemme, Rapolanharju ja Sääksmäen vanha kirkko sekä lähellä Akaan Toijalassa lounaspaikkamme Ellilän kievari.

Emil Wikströmin (13.4.1864-26.9.1942) ateljetalo on ollut museona jo v. 1967 lähtien. Rakennus on Emilin suunnittelema ja rakennuttama. Pienenä erikoisuutena talossa on myös tähtitorni. Emilin tie taiteilijaksi kulki opiskellen Turun, Helsingin, Wienin ja Pariisin kautta. Hän ystävystyi monien aikansa kultakauden taiteilijoiden kanssa.

Emil Wikströmin julkisia töitä ovat mm. Säätytalon päätykolmio, J.W. Snellmanin patsas ja Rautatieaseman lyhdynkantajat Helsingissä, Näsikallion suihkukaivo Tampereella, Serlachius-suvun hautamuistomerkki Mäntässä sekä Mikael Agricolan muistomerkki (Viipuri) Turussa, Lahdessa ja Pernajassa. Sen lisäksi hänen runsasta tuotantoaan on monissa paikoissa rakennuksissa, haudoilla, kokoelmissa jne.

Visavuoreen avattiin v. 1900 erillinen hallirakennus, jossa esitellään laajasti Emil Wikströmin tyttärenpojan eli prof. Kari Suomalaisen töitä poliittisena pilapiirtäjänä ja taiteilijana.

Perinteinen retkilounas nautittiin Visavuoren lähistöllä sijaitsevassa Ellilän kievarissa. Tämän jälkeen siirryttiin Sääksmäen harmaakivikirkon maisemiin, joka on rakennettu 1400 ja 1500-lukujen vaihteessa. Kirkon ympärillä on hautausmaa, jossa mm. lepää historiantutkija, akateemikko Eino Jutikkala (1907-2006). Hänen Jutikkalan kartanonsa sijaitsee Sääksmäen eteläosassa.

Rapolan harjulla aivan Sääksmäen kirkon tuntumassa on sijainnut muinaislinna. Se lienee rakennettu jo viikinkiajalla (800-1000 -luvulla). Harjun päältä avautuvat näkymät Vanajaveden Rauttunselälle. Harjun rinteeseen on entistetty muinaislinnan hirsivarustuksia.

Lopuksi poikkesimme myös Voipaalan taidekeskukseen, joka sijaitsee Rapolanharjun juurella. IN

Rautamurikasta kaikki alkoi: Högfors 6.9.

”Nimi voi herättää hilpeyttä”, aloitteli bussiimme kavunnut oppaamme, museonjohtaja Tommi Kuutsa. Kyseessä oli vierailukaupunkimme Karkkilan nimi. Taustalla on ihan muuta kuin makeaa, sillä nimi on perua muinaisesta kantatilasta nimeltä Karkki.

Pääkohteemme Karkkilassa oli ruukkimuseo Senkka ja siellä masuuni, Suomen Valimomuseo ja Karkkila-Högforsin työläismuseo. Karkkilanhan on tehnyt kuuluksi valimoteollisuus, joka jatkuu yhä.

Ruukin tarina alkoi rautamurikasta. Ensimmäinen tuotantolaitos, masuuni, rakennettiin kosken partaalle 1823. Masuunissa sulatettiin rautaa ja samalla alkoi pienimuotoinen valaminen.  Masuuni oli viimeisen kerran käytössä vuonna 1915. Nykyisin rakennelma on osin restauroitu ja osin rekonstruoitu.

Suomen Valimomuseo toimii tehtaan entisessä konttorirakennuksessa kahdessa kerroksessa. Se esittelee koko maan valimoteollisuuden vaiheita ja valimotekniikassa tapahtuneita muutoksia.

Alakerrassa voi tutustua esimerkiksi siihen, millaisia materiaaleja valimoissa on tarvittu, miten valumuotteja on valmistettu käsityönä ja koneellisesti ja miten valurautaa on käsitelty. Käsikaavaaja, langetti, leevi ja kanttislittari olivat alkuvaiheessa käytettyjä käsityökaluja. Töitä tehtiin tuolloin sauhusorsaksi ristityn öljylampun valossa.

Museon yläkerrassa ovat esineet. Eniten on koristevaluja: seinäreliefejä, hautaristejä ja penkinpäätyjä. Nähtävissä on myös mm. kranaatinheittimen ammusten kuoria ja uudempaa teknologiaa, mm. Saabin jarrulevyjä.

Nostalgiahetken tarjosivat valuraudasta valmistetut käyttötavarat, kuten kaasu- ja puuliedet, kamiinat ja saapasrengit. Ehkä kiehtovin oli aikakautensa paras ja kallein liesi, 1890-1930-luvuilla valmistettu malli Nro 1C. Nykyrahassa sen lasketaan maksaneen noin 5 000 euroa. Kyseinen liesi on esiintynyt elokuvassakin pappilan keittiössä.

Tuttuja mielleyhtymiä herätti myös emalipintainen kylpyamme, ”Högfors amme – ilonamme”.

Nykyisin Karkkilassa keskitytään koneenosien eli komponenttien valmistukseen nimellä

Componenta Finland Oy Högfors

Tehtaan ympärillä ovat säilyneet Fagerkullan, Vanhankylän ja Haukkamäen puiset asuintalot, jotka kertovat työväen elämästä.  Rakennuksiin on sisustettu koteja eri vuosikymmeniltä.

Vanhin säilynyt rakennus on Mäntylä. Paikalle rientänyt valurin vaimo Öhmanska elää 1920-lukua ja on rempseästi päättänyt esitellä asuntoja meille, alueelle muka muuttaville uusille asukkaille. Vaatimatonta on, tuvan ja kammarin käsittävässä asunnossa lattiat ovat maalaamattomia ja ilman mattoja, verhoja ei ole, seinätkin ovat vain savirapatut. Äveriäämpää on naapurissa. Caveniuksen talo esittelee työnjohtajan asumista. On tapetit, matot, lapsilla jopa leikkihuone.

Öhmanskan roolia on tehnyt työväenopiston rehtori Malla Malmberg jo kolmenatoista vuonna.

Kierroksen jälkeen söimme herkullisen lounaan Karkkilan työväentalon juhlasalissa, lounasravintola Rinteessä. Yksityisomistukseen siirtynyt talo on remontoitu perinteitä kunnioittaen. ET

Savusaunan lämmittäjä, 13.9.

Suomessa on noin 3,5 miljoonaa saunaa ja viitisen miljoonaa maailman parasta sauna-asiantuntijaa, totesi savusaunan lämmittäjä Matti Kivinen Taksen torstaikahveilla. Savusauna on osallistujille hyvinkin tuttu, sillä jokainen oli joskus kokenut savusaunan löylyt ja onpa viidellä sellainen omanakin.

Finlandia-talon johtajana viimeksi toiminut Kivinen on ollut sauna-aktiivi ikänsä ja on ollut mukana useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä saunajärjestöissä.

Jokaisella on hänen mukaansa käsitys siitä, millainen on hyvä sauna. Hänelle se on alkuperäissauna eli savusauna, joka oikein rakennettuna on hänen mielestään ylivoimainen.

Kivinen listasi savusaunan rakentamisen perusasioita.

Savu pitää lämmitettäessä saada ulos räppänästä, jonka on oltava oikeassa paikassa lähellä katonrajaa eli ”räppänä liki lakea”.

Säätietoja on seurattava, sillä tuulen pitää tulla lännestä tai lounaasta. Sen vuoksi savusauna on alun perin rakennettu pohjois-eteläsuuntaan niin, että ovi on länteen tai luoteeseen. Niin on Kivisen omassakin saunassa. Kun palamisen tarvitsema ilma otetaan oven alta tuulen suunnasta ja vastakkaiselle seinälle pannaan räppänä, saadaan palokaasut pois saunasta.

Oviaukon on hyvä sijaita savurajan alapuolella. Se vaatii saunojilta nöyryyttä, muuten on kuhmu tai ainakin nokea otsassa.

Saunan Kivinen lämmittää vain leppäpuulla. Koivun pitäisi hänen mielestään olla kuorittua. ET

Matti Kivisen ja muidenkin saunantuntijoiden ajatuksia saunasta loydät seuraavista linkeistä:
saunalogia, SaunaOK

Lauttasaari ja Hanasaari, 18.9.

Bussikierroksemme alkoi pysähdyksellä Lauttasaaren kartanon pihapiirissä.

Saaren vanhin rakennus on 1790-luvulta oleva Punainen huvila, alkuperäinen kartanorakennus, jossa nyt toimii kahvila, kertoi oppaamme Helena Henriksson. Hän oli Helsinki-oppaana ensi kertaa kotikulmillaan.

Nykyinen päärakennus, kermanvaalea empirekartano on vuodelta 1837. Sen rakennutti Claes Wilhelm Gyldén ja sen huhutaan olevan Carl Ludvig Engelin suunnittelema. Koneen Säätiö osti kartanon 2015, minkä jälkeen päärakennus, huvila ja puisto on kunnostettu perusteellisesti.

1500-luvulla saarella oli kalastajakylä, joka tuhoutui tataarien hyökkäyksessä. 1800-luvulla saari oli sivistyneiden ja varakkaiden helsinkiläisten lomapaikka. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä saarella oli kartano ja tilusten lisäksi vain huvila-asutusta.

Ensimmäiset isot suvut saarella olivat Weurlanderit ja Wavelinit.

Reittimme varrella olivat vanhimpiin katuihin kuuluva Pajalahdentie, Meripuistotien varrella funkisrakennus Haitaritalo, venesatama, purjehduskerho ja lukuisat veneilyliikkeet. Vattuniemen teollisuusalue muuttuu kovaa vauhtia asuinalueeksi. Tuoreimmat nähtävyydet ovat rantaan osin veden päälle rakennetut asuintalot, joita käydään katsomassa kaukaakin.

Saaren eteläosa oli pitkään puolustuskäytössä ja on sen ansiosta pelastunut virkistysalueeksi.

Hyvin suosituksi Lauttasaari tuli, kun kartanon tiluksineen ostanut kauppaneuvos Julius Tallberg alkoi kehittää aluetta 1910-luvulla. Hän hankki höyrylautan nimeltä Drumsö ja rakennutti saaren länsirannalle merikylpylän, Casino-kahvilan, tenniskenttiä ja kesäteatterin. Ennen 1936 rakennettua siltaa lauttarannasta kuljettiin länteen hevosraitiovaunuilla.

Lauttasaaren kirkko oli harmiksemme kiinni.

Katajaharjun kärjestä mattolaiturin liepeiltä avautui näkymä Espooseen. Oppaan mukaan Lauttasaaren maineikas asukas Spede Pasanen on joskus lohkaissut, että Tapiolassa ovat onnekkaita, kun heillä on niin hienot näkymät.

Retkemme toinen etappi oli Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, joka avattiin 1975.

Paikkahan oli valtaosalle retkeläisistä tuttu, mutta useimmat eivät olleet käyneet siellä peruskorjauksen valmistuttua runsas vuosi sitten.

Opastetulla kierroksella näimme hotellin retrohenkisenä säilytetyn saunan, tasokkaan huoneen ja sviitin, viinibaarin, taidekäytävän ja kokoustiloja. Gallerian näyttely oli juuri vaihtumassa.

Keskuksen Johannes-ravintolassa nautimme kierroksen päätteeksi noutopöytälounaan. ET