Sakarin retkikertomukset 2025
Lahemaan pyöräretki 28.5.- 1.6.2025
Hyväilevä merituuli iholla, satakielen laulu korvissa, syreenin tuoksu, kiemurteleva kylätie, kartanoiden loisto, kommunismin muistomerkkien ahdistus– Lahemaan pyöräilyn hohto
Kertoiko otsikko fillariretkestämme kaiken? Lähes kaiken, mutta tuo kaikki ei riitä julistamaan retkemme ainutkertaisuutta. On lisättävä tarinoiden elämys. Oppaamme René, seniori hänkin ja hänen poikansa Mikk (Active tours), molemmat Lahemaan poikia, veivät kyläteille Lahemaan sydämeen, kyliin, olkikattoisten taloyhteisöjen halki merenrannoille, lintujen kuherrusniityille, rantakasvien sitomille valkoisille hiekoille, matalille kivisille vesille, polkeville jaloille vilvoitusta antaville matalikoille. Keskellä kylää ylvästeli kirkko tuuliviirinään kukko, ja kolhoositehtaan piipun (ainoan koossa pysyneen rakenteen) päällä loisti maailmalle haikaran nuppi. Raittimme johtivat saksalaisten kartanoihin, nyt onneksi virolaisten omistamiin muinaisten, vieraan maan aateliston pröystäileviin herraslinnoihin. Johtivat satakielen maille, kukkiville niityille, ystävällisten ihmisten majapaikoille ravitseviin herkkupöytiin, yömyöhään keskustelemaan urhean Viron selviytymisestä miehityksistä, kommunismin julmuuksista. Kaikki eivät selviytyneet. Oppaamme (René) näytti kotitalonsa, kertoi tarinan kotikylästä, jokivarren tehdasyhteisöstä, kolhoosista. Kertoi selviytymistarinoita, Gulagista, josta riutunut läheisensä eräänä päivänä ilmestyi syreenien kukkiessa, näytti äitinsä hautapaikan kirkkomaalla, samaisen kirkon, jossa paljon kokeneen oppaamme silmät kostuivat, kun me lauloimme kirkon pyhään tunnelmaan Suvivirren. Meillä silmäkulmat kyynelehtivät hetken kuluttua, kun ohitsemme liukui 22.597 kommunismin uhrin nimeä taivaita kohti kohoavilla ja Siperiaan routaan yltävillä muureilla. Paasien, nimineen, muodostama ahdistava käytävä, kärsimystarinoiden putki jatkui ja jatkui, tuskaisesti se vain jatkui. Sitten vihdoin 22.597 uhrin jälkeen ahdistava käytävä päättyi ja avautui kirkkaaseen valoon, vapauteen. Ja Isovanhempien istuttamat syreenit kukkivat.
Jälkikirjoitus
Lukijani, saatat kysyä, millainen oli vauhdikkaan elämysmatkamme reitti. Vaikkei paikan nimillä sineänsä ole välttämättä suurtakaan merkitystä elämysfillarointimme kuvaamisen kannalta, saattaa sillä olla kuitenkin merkitystä, kun kukaties pyrit konkretisoimaan pyöräretkemme hohtoa, jopa suunnittelemaan itsellesi samanlaista. Siispä tässä reitti kylä kylältä, hiekkaranta hiekkarannalta, muistomerkki muistomerkiltä: 28.5.: Tapiola-Länsi-Satama-Tallina-Pirita-Maardu-Jöelähtme-Valka Rand; 29.5.: Muuksi-Kolga (Kartano)-Loksa-Viinistu (taidemuseo); 30.5.: Vihasoo-Ilumäe-Palmse (kartano)-Koljaku-Käsmu; 31.5.: Vösu-Vergi-Altja-Sagadi (kartano)-Käsmu; 1.6. (bussilla): Illumäe-Joaveski-Nömmeveski-Hara (entinen sukellusvenetukikohta)-Leesi-Jägala (vesiputous)-Joaveski-Jumindan niemen pohjoispuoli (Tallinan evakuointi)-Marjamäen kommunismin uhrien muistomerkki-Tallina-Etelä-Satama-Tapiola.
Kuten muutkin järjestämäni pyöräretket videoin taaskin vauhdikkaan menomme, luonnon, linnunlaulun ja kulttuurimaiseman ja muistomerkit ja kartanot ja kirkot ja tietystikin kaupuluksia, lajinsa viimeisimpiä, katoavaa elämäntapaa. Videoeditoinnit ovat nähtävissä retkikertomusten mukana TAKSen kotisivun kerhot (Ulkoliiknta & lounans ) kohdassa.
Kaiken kukkuraksi retkellemme sattui osallistumaan liikunnan ammattilainen, Viron historian asiantuntija sekä muutamia kultakurkkuja ja armottomia seuraihmisiä. He eivät kätkeneet lahjojaan vakan alle: joka aamu ennen fillarointia teimme ohjatusti kunnon venytellyt ja päivien mittaan kuulimme kymmeniä lyhyitä, eläviä esitelmiä kohteen historiasta. Suvivirret ja onnittelulaulut kajahtivat kaikkien iloksi, ja keskustelumme illallisilla olivat ikimuistoisia.
Sakari Knuutila
Vuosaaresta Tapiolaan fillaroiden 23.4.2025
Liikkumisen riemua itäisellä rantaraitilla
Metrossa ennen Vuosaarta kolme viehättävää virkanaista tiedustelee, mihinkä liikunnallisten pyörät vievät. Ei voi olla totta: Vuosaaresta Tapiolaan Mutta sehän tekee 46,3 km.
Metroasemalta Aurinkolahdelle on lämmittelyä. Sitten mutkat suoriksi Mustavuoren lehtomaisemiin valkovuokkojen vilahdellessa. Neulasilmä oikeaan, Herttoniemen kartano sujahtaai ohi. Jarrukumeista savua, tuolla sinivuokkoja, Kuule peipon laulu. Kiihdytys, polkunopeus kiihtyy. Merenlahtia. Linnamaisia huviloita Herttoniemen kasinon ympärillä. Mustikkamaa ja Sörnäinenkin jossain taitaa vilahtaa.
Kalasataman nurkilla jarrut taas kirskuvat, pyörät vaijerilla nippuun, rauhoitutaan ja La Bella Trattorian viihtyisässä lämmössä nautitaan rinta rinnan kaikessa rauhassa lounas ja seurustellaan yksi tunti. Loppumatkalle bensaa suoniin ahdetaan täysillä ja riemuitaan vauhdin hurmasta aina kotiovelle asti. Nivelemme, tasapainoaistimme, sydämemme, keuhkomme ja aivojemme mieilialakeskus kiittivät saamastaan liikkeestä, ulkoliikunnasta.
Sakari Knuutila
16.4.2025 Retkikertomus Kallion kirkkoon
Fillaristien ja metroilijoiden Via Crusis Kallion kirkkoon 16.4.2025
Auringon ensi säteet saavat puutarhamme eloon. Pieni sininen tiainen nokkii pajunkissoja lastenlasten toissapäivänä ojentamissa virpomisoksissa, ja se visertää terveeks tuoreeks ja toivottaa siunattua via crusis-retkeä (videoitu). Tapiolan kirkko - Lauttasaaren kirkko - Kallion kirkko. Siinä fillaristien reitti (12,6 km).
Kävellen tulleet hyödynsivät metroa, mutta menettivät Lauttasaaren kirkossa lasten pääsiäisnäytelmän Jeesus ratsastaa aasilla palmuin koristetulla tiellä. Kallion kirkossa moni eläytyi Tuskien Miehen ahdistukseen ponnistelemalla 273 askelta ylös Kallion kirkon torniin, Helsingin katolle, kohti taivaita. Utuisessa sinessä kangastaa Johanneksen ja Agricolan kirkkojen "pyhän kolmianisuuden tornit", ja välähdyksenomaisesti vielä etäämmältä mielikuviimme ilmestyy ristiä raahaava paidaton, raipaniskuin viillelty, edestämme annettu.
Kanttori-isäntämme Tommi Niskala on satakieli. Lähes kyynelehtien kuuntelimme Herra on minun paimeneni -laulua (Psalmi 23) ja yhdyimme täysin rinnoin Suvivirteen. Mies on kertoja Herran armosta. "Saarnamiehen" taidoin vaan ei elkein penkkitasolta vaan ei korkealta saarnastuolista (sekin on kirkossa uuteen paikkaan siirrettynä) hän valotti, että kirkon sisääntulo-ovi on väärällä puolella kirkkoa (syytkin kertoi) ja kirkon pääkäytävä on muuta kuin itä-länsi suuntainen. Mutta kalliolle pyhättö on rakennettu, vaikkakin hölmöt korjausmiehet ovat hiljan sitä paikoin jyrsineen.
Vähäkoristeisen harmonista kansallisromanttista sisätilaa soinnuttaa alttaritilassa tähtitaivaskaari, sen alla on Autereen puinen Kallion arkipäivää kuvaava pyykkimummo naapureineen -alttaritaulu. Lankuista kirveellä veistelty Vapahtajamme ristillä sointuu ja kertoo Pääsiäisen ydinsanoman: se on täytetty. Heti kirkkoon sisään tultaessa on vasemmalla toissa päivänä asennettu kanttorin ylpeyden aihe, uusi kastepuu, joka sulautuu 1900-luvun Sonckin vähäeleiseen, intiimiin harmoniaan. Kirkon alla uurnakalliossa kasteen saaneet kalliolaiset ja muutkin jäävät odottamaan Pääsiäisen lupausta. Mutta Tommin kertojanlahjat evät ole mitään urkujen sointujen loihtimiskykyyn verrattuna. Mestari näppäili ja polki toinen toistaan sointuvimpia sävelkulkuja, ja olenpa varma, että itse Sibbe kuunteli pilven reunalta rinta rottingilla urkujen sinfonista Finlandiaa, ja pappa sikari suussaan lisäksi omahyväisesti myhäili, ettei tullut turhaan sävellettyä Sonckin helmen kirkonkelloille sävelkulut.
Yhteisen aterian nautimme kalliolaiseen tapaan kauppahallissa, Kirsikka ravintolassa.
Sakari Knuutila
Espoon kartanokierros 2.4.2025
Ulkoliikuntaa Espoon kartanoiden luontokeitailla
Espoon kartanoalueet ovat säilyneet luontokeitaina. Vidoin kevättä rinnassa, haavan ja kelottuvan kuusen latvassa tähystävät käpytikat, samaten mäntyä spiraalina kiertävä puukiipijä taltioituu muistikortille, ja sitten polkemaan. Mankkaan kartanosta on jäljellä vain viljamakasiini ja väentupa, pellot työntävät kerros- ja rivitaloja toinen toisensa perään. Että semmoista heilimöintiä. Kiireesti pyörän selkään.
Löytyisikö keidas. Ja se ei olekaan kovin kaukana. Träskändan kartanon puutarhan mustarastaiden ja tiaisten konsertti julistaa suven tuloa. Samaan aikaan Albergan kartanossa 28 bussilla kylänraitteja kiertävää senioria kajauttaa ilmoille laulun, jossa ylistetään ”kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen" ja jossa julistetaan ”eikös Herran kansa luojaansa kiittäisi”. Träskändan puistokeidas taltioitui muistimme mielihyväkeskukseen.Ihmeesti vaan me fillariset selvisimme kehä III:n yli, moni muu ystävistämme, siilit ja pikkulinnut eivät. Boodomin kartanon silmiä hivelevä näkymä avautui järvelle viuhuvien golfpallojen lävitse.
Pakankylän kartanon punagraniittinavetta täynnä museoautoja suhahti ohi ja renkaat kuumina nousimme Kaisankotiin, Backbyn kartanoon ulkoilemaan yhdessä bussilaisten kanssa ja osallistumaan Sirpa-oppaamme vetämään ai-niin-rentouttavaan-lihasten venyttelyyn ja frisbeenheittokisaan. Oivan ranneliikkeen omaavat seniorit palkittiin suklaasydänpatukoilla ja kuvattiin. Palkinnotta jääneet valittivat liiallisesta auringonpaisteesta ja peräti korkeasta lämpötilasta (18 celciusta).Ravitsevan kasvispitoisen lounaan jälkeen kiirehdimme bongaamaan uusia kartanokeitaita. Pirttimäen ulkoilualueelle päätettiin mennä toiste, Oittaan kartanon piha-alue pyöräiltiin ja Bembölen kaffestugan todettiin olevan remontissa
Selvisimme monista lajitovereistamme poiketen Espoon väylien lukemattomista liittymistä, ja sitten tupsahdimme jollekin ikivanhalle sillalle, keskelle Suomifilmiä. Huudahdimme: ollaan Espoon kartanon pihapiirissä, kulttuurimaisemassa, ja ja tuolla tuolla kansamme sivistyksen kehto, Finnsin kansanopisto, Omnia Finns. Näille alueille halusimme jäädä koko kesäksi, mutta mentävä vain oli, jos meinasi saada kahvileivokset: muut (nuo bussilaiset) jo taitavat odottaa Åminnen kartanossa. Šekin kartanokeidas. Kiitos isännän kulttuuriteon.
Tässä oli päivämme kulku, kultainen kehrä, ja mitä siitä sen enempää kertomista. Jokainen voin tietystikin kokeilla tekoälyohjelmiaan tai muuten vain googlailla kartanoiden historiaa. Ja tietystikin katsoa matkavideoni (ilmestyy myöhemmin). On meillä Espoossa sittenkin keitaita, luontoa, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kartanoita. Niitä voi nähdä, jos ymmärtää poiketa sivuun Länsiväylältä, Turun moottoritieltä, kehäteiltä. Kehäteitä on kolme ja uusia suunnitellaan.
Sakari Knuutila
26.3.2025 Kävelykierros Hietaniemen hautausmaalla
Kävely Hietaniemen ”Ulkomuseossa” ja hyvät yöunet
Kaksikymmentäyksi ulkoilijaa syötyään Elitessä forsmakin, lohikeiton tai Tauno Palon pihvit saapuivat todistamaan Hietaniemen uudelle kappelille väitteen todeksi, että Hietaniemen hautausmaa on maamme suurin taiteen ulkomuseo ja loputtomien tarinoiden tyyssija.
Minun on aivan turha edes yrittää lyhyesti kertoa kaikkea siellä näkemäämme, kuulemamme ja kokemaamme. Siitä syntyisi paksu kirja. Ainoa mitä sanon on että Sinun pitää kerran kokea Soilin tai muun taiteeseen ja hautausmaihin vihkiytyneen asiantuntijan opaskierros. Olen vakuuttunut, että seuraavalla kerralla, kun kuljet Hietaniemen hautausmaalla, näet kalmiston et vain hiottujen hautakivien rivistönä vaan aistit hautakivien teksteissä ja patsaiden kauneudessa menneiden aikojen elämän. Ja koet yhtäkkiä olevasi elävässä ulkomuseossa, et kalmistossa.
Yhtä tärkeä kuin kokemamme taidenautinto ja hyvä ruoka kulttuurielämää huokuvassa ravintolassa oli meille ulkona liikkuminen. Vakuutan, että me kaikki kävelijät ja fillaroijat nukuimme seuraavan yömme pahemmin heräilemättä liikunnan unilääkkeellä, emmekä me nousseet jalkeille kertaakaan koko yönä ennen aamupuuron keittoa.
Sakari Knuutila
Kävely Otaniemessä 19.3.2025
Otaniemen jalokivet
Kävelyretkemme oli kuin helminauha, jossa on paljon Aallon helmiä ja joukossa yksittäisiä Pietilöiden ja Sirenien jalokiviä. Kolmenkymmenen seniorin lähestyessä viheralueiden ympäröimää monia siipiä ja sisäpihoja sisältävää Kandidaattikeskusta, Yliopistokampuksen päärakennusta auringon säteet saivat Aallon punatiilet hehkuunsa. Vasemmalla kukkulalla Voimalaitoksen lasiseinät peilaavat kirkkaat auringon säteet silmiimme, kun vedämme kuparikahvaisen päärakennuksen oven auki.
Sisään, kurkistus luentosaleihin ja rakenteisiin, ja taas ulos: Amfiteatterin eteen kokemaan Aallon henkeä. Kaikki tietävät, että amfiteatterirakenne on Aallolle tunnusomaista muttei kukaan keksi toista esimerkkiä, Jää kotitehtäväksi. Kuva otetaan, ja marssitaan seuraavalle helmelle, Harald Herlinin Oppimiskeskukseen, kirjastoon, jossa remontissa uusi Aalto on onnistuneesti sulautettu vanhaan. Pari askelta puistoa ja ollaan Pietilöiden jalokivellä; kävellään Käpyovella. Siellä Suomen ensimmäinen mobiilitaideteos on varmaankin ruostunut, kun ei liiku, mutta viereisten mäntyjen käpyjen liike synnyttää taidetta. Dipolissa opas näyttää tuhat kulmaa ja sata erikokoista ikkunaa ja kymmeniä puupalkkeja ja tusinan takkoja sekä ” ETYK -juhlasalin”, jossa seniorimme Yrjö Neuvo kertoo tarinaa tutkimuksistaan.
Lounas Ravintola Metsossa ja seuraava helmi, Otahalli. Muistellaan Olympialaisia 1952. Pinkaistaan Opiskelijakulttuurimuseoon. Sekin esineiden ja tarinoiden helmi: tupsulakkinen teekkari valaisee, miten CCCP.n lähetystön punaiset jätetiilet päätyivät opintopisteitä keräävien teekkareitten kyytinä entisille Otnäsin kartanon maille ja muurautuivat samojen murkkujen toimesta teekkarikyläksi. Lopuksi riehakkaan juhlan märkyyttä höyryävän Severin mökin, Smökkihelmen kautta pyhiinvaelluksemme johtaa jalokivien jalokivelle Sirenin Otakappelille, ristin juureen. Luontoäidin, helmassa kuusikon kirkkaan taivaan sinessä uneksimme hetken, ja astelimme kotiin.
Sakari Knuutila
Kävelyretki Ervin ja Sirenien Tapiolassa 12.3.2025
Meillä on edelleen alkuperäistä Tapiolaa
Kahden tunnin opastetun kävelykierroksen jälkeen lounaalla Emman Delicatessen Ravintolassa ihmettelimme ja kyselimme toisiltamme, miksi emme ole aiemmin nähneet alkuperäisen Tapiolan ainutlaatuista kauneutta, puutarhakaupunkimme rakennusten ja puistojen harmonista, avaraa, pelkistettyä kokonaisuutta ja ymmärtäneet sen kulttuurihistoriallista arvoa. Aiemmin olemme kiireellä ravanneet Heikki von Hertzenin puutarhakaupungissa laput silmillä. Kauppakasseja Ainosta raahatessamme emme ole nähneet Aarne Ervin Kino-Tapiolan, Mäntytornin (ensimmäisen kerrostalon), Uimahallin, alkuperäisten omakotitalojen hohtoa. Emme ole edes huomanneet Kello ja kaakeloitua suihkuallasta (Mäntyviita-Neulaspolku).
Mutta tänään, oppaamme hidasti tämän tästä vauhtiaan ja pysähteli ja kertoi 19 tietoa janoavalle seniorille, missä kohtaa sijaitsee Tapiolan peruskivi (Mäntyviita 4). Hän näytti meille Suomen kauneimman kadun, Kanahäkkitalot, osoitti bunkkerit ja kertoi meille, mistä Silkkiniityn suunnittelija puutarha-arkitehti Jussi Jännes oli saanut oppinsa. Näimme 70-hehtaarin puiston viereisten istutusten ja Aarnivalkean Heikki ja Kaija Sirenin rivitalojen sulautuvan ympäristöön sointuvaksi, pelkistetyksi kokonaisuudeksi, Tapiolan hengeksi - nostalgisine muistoineen:
Kieleni maistaa Aallon lasista juomani "Bruunin Jaffan" Keskustornin 12. kerroksen Ravintola Linnunradassa, ja aivojeni muistiyksikkö signaloi näkymän, jossa isot pojat litkivät Karhu-oluet samaisen ” Virastotornin” Kultakukko-näköalaravintolassa, ja eräs senioreistamme sanoo nähneensä 1960-luvulla Mäntytornin 11. kerroksen ravintolassa valokuvan, jossa Kekkonen pistäytyy CCCP-vierailleen viittomassa lähes Viroon avautuvaa näkymää vapaaseen maailmaan. Joku taas kertoo olleensa katsomassa Kino-Tapiolan 31.9.1955 ensimmäisen elokuvan: Seitsemän veljeksen morsiamet. Ja aikamatkallamme haaveilemme pääsevämme uimaan Silkkiniityn lampeen niin kuin lapset isovanhempineen ennen.
Meillä on Tapiolassa nyt Ainoa tornitaloineen, huomisen päivän nostalgiaa, ja saahan se olla, kunhan Vanha Tapiola säilyy, hengittää ja pysyy elävänä.
Sakari Knuutila