Sakarin retkikertomukset 2025

26.3.2025 Kävelykierros Hietaniemen hautausmaalla

Kävely Hietaniemen ”Ulkomuseossa” ja hyvät yöunet

Kaksikymmentäyksi ulkoilijaa syötyään Elitessä forsmakin, lohikeiton tai Tauno Palon pihvit  saapuivat todistamaan Hietaniemen uudelle kappelille väitteen todeksi, että Hietaniemen hautausmaa on maamme suurin taiteen ulkomuseo ja loputtomien tarinoiden tyyssija. Minun on aivan turha edes yrittää lyhyesti kertoa kaikkea siellä näkemäämme, kuulemamme ja kokemaamme. Siitä syntyisi paksu kirja. Ainoa mitä sanon on että Sinun pitää kerran kokea Soilin tai muun taiteeseen ja hautausmaihin vihkiytyneen asiantuntijan opaskierros. Olen vakuuttunut, että seuraavalla kerralla, kun kuljet Hietaniemen hautausmaalla, näet kalmiston et vain hiottujen hautakivien rivistönä vaan aistit hautakivien teksteissä  ja patsaiden kauneudessa menneiden aikojen elämän. Ja koet yhtäkkiä olevasi elävässä ulkomuseossa ,et kalmistossa.

Yhtä tärkeä kuin kokemamme taidenautinto ja hyvä ruoka kulttuurielämää huokuvassa ravintolassa oli meille ulkona liikkuminen. Vakuutan, että me kaikki kävelijät ja fillaroijat nukuimme seuraavan yömme pahemmin heräilemättä liikunnan unilääkkeellä, emmekä me  nousseet jalkeille kertaakaan koko yönä  ennen aamupuuron keittoa.

Sakari Knuutila

Kävely Otaniemessä 19.3.2025

Otaniemen jalokivet

Kävelyretkemme oli kuin helminauha, jossa on paljon Aallon helmiä ja joukossa yksittäisiä Pietilöiden ja Sirenien jalokiviä. Kolmenkymmenen seniorin lähestyessä viheralueiden ympäröimää monia siipiä ja sisäpihoja sisältävää Kandidaattikeskusta, Yliopistokampuksen päärakennusta auringon säteet saivat Aallon punatiilet hehkuunsa.  Vasemmalla kukkulalla Voimalaitoksen lasiseinät peilaavat kirkkaat auringon säteet silmiimme, kun vedämme kuparikahvaisen päärakennuksen oven auki. Sisään, kurkistus luentosaleihin ja rakenteisiin, ja taas ulos: Amfiteatterin eteen kokemaan Aallon henkeä. Kaikki tietävät, että amfiteatterirakenne on Aallolle tunnusomaista muttei kukaan keksi toista esimerkkiä, Jää kotitehtäväksi.  Kuva otetaan, ja marssitaan seuraavalle helmelle, Harald Herlinin Oppimiskeskukseen, kirjastoon, jossa remontissa uusi Aalto on onnistuneesti sulautettu vanhaan. Pari askelta puistoa ja ollaan Pietilöiden jalokivellä; kävellään Käpyovella.  Siellä Suomen ensimmäinen mobiilitaideteos on varmaankin ruostunut, kun ei liiku, mutta viereisten mäntyjen käpyjen liike synnyttää taidetta. Dipolissa opas näyttää tuhat kulmaa ja sata erikokoista ikkunaa ja kymmeniä puupalkkeja ja tusinan takkoja sekä ” ETYK -juhlasalin”, jossa seniorimme Yrjö Neuvo kertoo tarinaa tutkimuksistaan. Lounas Ravintola Metsossa ja seuraava helmi, Otahalli. Muistellaan Olympialaisia 1952. Pinkaistaan Opiskelijakulttuurimuseoon. Sekin esineiden ja tarinoiden helmi: tupsulakkinen teekkari valaisee, miten CCCP.n lähetystön punaiset jätetiilet päätyivät opintopisteitä keräävien teekkareitten kyytinä entisille Otnäsin kartanon maille ja muurautuivat samojen murkkujen toimesta teekkarikyläksi. Lopuksi riehakkaan juhlan märkyyttä höyryävän Severin mökin, Smökkihelmen  kautta pyhiinvaelluksemme johtaa jalokivien jalokivelle Sirenin Otakappelille, ristin juureen. Luontoäidin, helmassa kuusikon kirkkaan taivaan sinessä uneksimme hetken, ja astelimme kotiin.

Sakari Knuutila

Kävelyretki Ervin ja Sirenien Tapiolassa 12.3.2025

Meillä on edelleen alkuperäistä Tapiolaa

Kahden tunnin opastetun kävelykierroksen jälkeen lounaalla Emman Delicatessen Ravintolassa ihmettelimme ja kyselimme toisiltamme, miksi emme ole aiemmin nähneet alkuperäisen Tapiolan ainutlaatuista kauneutta, puutarhakaupunkimme rakennusten ja puistojen harmonista, avaraa, pelkistettyä kokonaisuutta ja ymmärtäneet sen kulttuurihistoriallista arvoa. Aiemmin olemme kiireellä ravanneet Heikki von Hertzenin puutarhakaupungissa laput silmillä. Kauppakasseja Ainosta raahatessamme emme ole nähneet Aarne Ervin Kino-Tapiolan, Mäntytornin (ensimmäisen kerrostalon), Uimahallin, alkuperäisten omakotitalojen hohtoa. Emme ole edes huomanneet Kello ja kaakeloitua suihkuallasta (Mäntyviita-Neulaspolku). Mutta tänään, oppaamme hidasti tämän tästä vauhtiaan ja pysähteli ja kertoi 19 tietoa janoavalle seniorille, missä kohtaa sijaitsee Tapiolan peruskivi (Mäntyviita 4). Hän näytti meille Suomen kauneimman kadun, Kanahäkkitalot, osoitti bunkkerit ja kertoi meille, mistä Silkkiniityn suunnittelija puutarha-arkitehti Jussi Jännes oli saanut oppinsa. Näimme 70-hehtaarin puiston viereisten istutusten ja Aarnivalkean Heikki ja Kaija Sirenin rivitalojen sulautuvan ympäristöön sointuvaksi, pelkistetyksi kokonaisuudeksi, Tapiolan hengeksi -  nostalgisine muistoineen: kieleni maistaa Aallon lasista juomani "Bruunin Jaffan" Keskustornin 12. kerroksen Ravintola Linnunradassa, ja aivojeni muistiyksikkö signaloi näkymän, jossa isot pojat litkivät Karhu-oluet samaisen ” Virastotornin” Kultakukko-näköalaravintolassa, ja eräs senioreistamme sanoo nähneensä 1960-luvulla  Mäntytornin 11. kerroksen ravintolassa valokuvan, jossa Kekkonen pistäytyy CCCP-vierailleen viittomassa lähes Viroon avautuvaa näkymää vapaaseen maailmaan. Joku taas kertoo olleensa katsomassa Kino-Tapiolan 31.9.1955 ensimmäisen elokuvan: Seitsemän veljeksen morsiamet. Ja aikamatkallamme haaveilemme  pääsevämme uimaan Silkkiniityn lampeen niin kuin lapset isovanhempineen ennen.

Meillä on Tapiolassa nyt Ainoa tornitaloineen, huomisen päivän nostalgiaa, ja saahan se olla, kunhan Vanha Tapiola säilyy, hengittää ja pysyy elävänä.

Sakari Knuutila